Mihin kouluun menen pääkuva

Navigaatiovalikko

Mihin kouluun menen sisältö

Miten koulu määräytyy

Pääsääntöisesti lapset menevät lähikouluunsa. Joissakin tapauksissa ensisijainen koulu voi olla jokin muu kuin lähikoulu.

Kun olet ilmoittanut lapsesi kouluun, saat rehtorin päätöksen siitä, mikä on lapsen ensisijainen koulu. Vuonna 2024 koulun ensimmäiselle luokalle ei tarvitse tehdä ilmoitusta itse, vaan hyvinvointipalvelut poimivat väestörekisteristä tulevat ensimmäisen luokan oppilaat.

Ohjaamme lapset lähikouluun eli siihen kouluun, jonka oppilaaksiottoalueella asutte. Joskus perusopetuksen ryhmäkokojen tasaamiseksi on kuitenkin tarpeen osoittaa lapsen ensisijaiseksi kouluksi jokin muu kuin lähikoulu.

Sinulla on oikeus hakea lapsellesi koulupaikkaa myös muualta kuin lähikoulusta. Silloin koulukuljetusten järjestelyt ja kustannukset jäävät sinulle.

Ensisijainen koulu

Ensisijainen koulu on pääasiassa lähikoulu eli se koulu, jonka oppilaaksiottoalueella lapsesi asuu.

Näet koulupiirit Alueet-valikon alta.

Ensisijaisen koulun päätämme koulumatkajärjestelyjen, koulumatkan turvallisuuden ja koulun perusopetusryhmien määrän perusteella.

Lapsen ensisijaiseksi kouluksi voimme osoittaa kunnan alueella toimiva toisen koulun, jos yksi seuraavista kohdista täyttyy:

  • Osoitteen mukainen lähikoulu on täynnä eli luokassa on yli 24 oppilasta ja kuljetuksen avulla oppilaalle voidaan mahdollistaa koulunkäynti toisessa koulussa,
  • lapsen tukitoimet sitä edellyttävät tai
  • jos kyseessä on maahanmuuttajaopetuksen valmistava jakso.

Toissijainen koulu

Sinulla on oikeus hakea lapsellesi koulupaikkaa myös muualta kuin lähikoulusta. Ano koulunkäyntioikeutta hyvinvointijohtajalta.

Jos sinulla on kouluvalinnan perusteeksi asiantuntijalausuntoja, laita ne liitteeksi hakemukseen. Lausunto voi olla esimerkiksi perhekeskuksesta, lääkäriltä, psykologilta, sairaanhoitopiiriltä tai oppilashuoltotyöryhmältä, ja se voi liittyä terveydentilaan tai se voi olla jokin muu painava syy.

Kun lapsesi käy toissijaista koulua, vastaat itse lapsen kuljettamisesta aiheutuvista kustannuksista.

Mihin kouluun menen katos myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Wilma-sovelluksessa tietoturvaloukkaus

Wilma-sovelluksessa tietoturvaloukkaus

Tietoturvaloukkaus on johtunut sovelluksen ylläpitäjän virheestä rajapinnan määrittelyssä. Virallisen Wilma-sovelluksen käyttäminen on edelleen turvallista.

Kouluissa käytössä olevassa Wilma-järjestelmässä olevia tietoja on voinut näkyä ulkopuolisessa Wilma Plus -sovelluksessa. Vanhemman tai oppilaan on ollut mahdollista nähdä huollettavansa opetusryhmän muiden oppilaiden nimet sekä opetustoimen henkilöstöä koskevia tietoja. Liperin kunnalla ei ole tietoa, että Wilma Plus -sovelluksen käyttäjiä olisi Liperin alueella.

Wilma on kodin ja koulun välinen yhteydenpitoväline. Sitä ylläpitää ja kehittää Visma Enterprise Oy. Wilma Plus on käyttänyt Wilma-sovelluksen rajapintaa, jonka avulla voidaan esimerkiksi noutaa tai tuoda tietoja ohjelmistosta toiseen.

Vismalla on tapahtunut rajapinnan määrittelyssä virhe, jonka vuoksi tietoja on voinut näkyä väärässä paikassa. Visma poisti 24. elokuuta toiminnon, joka mahdollisti muiden oppilaiden nimien näkymisen ja maanantaina 12. syyskuuta Visma poisti kolmansien osapuolien rajapinnan käytön kokonaisuudessaan.

Liperin kunta muistuttaa, että Wilma-tunnuksilla ei tule kirjautua mihinkään muuhun sovellukseen kuin Visman viralliseen Wilma-sovellukseen, jonka käyttö on edelleen turvallista.

Vaikka Liperin kunta ei ole omilla toimenpiteillään voinut estää tapahtunutta, selvitämme asiaa ja pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia.

Koulutarvikkeita ja älypuhelin puupöydällä

Yhteystiedot

Riitta Lappalainen

Hyvinvointijohtaja
 040 834 7185
riitta.lappalainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Eeva Karttunen

Koulusihteeri 7-9 lk:t
 040 630 5919
eeva.karttunen@edu.liperi.fi
Laavupolku 2, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute