Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Liperi tänään

Liperi on kolmen taajaman ja hieman alle 12 000 asukkaan kaunis ja vireä kunta Pohjois-Karjalassa. Sijaitsemme loistavien kulkuyhteyksien äärellä: meille pääsee junalla, bussilla, lentokoneella ja hyviä ulkoilureitistöjä pitkin myös pyörällä ja vaikka patikoiden.

Leipäpitäjänä tunnetussa Liperissä maataloudella on pitkät perinteet ja kunnassamme on tuottajia sekä alku- että lopputuotannossa. Maatalouden lisäksi kunnassamme on paljon teollisuuden yrityksiä, joiden tuotannon markkina-aluetta on koko maailma. Liperin kunnassa on kolme taajamaa: Liperin kirkonkylä, Ylämylly ja Viinijärvi. Lisäksi meillä on lukuisia vireitä kyliä.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Viinijärven koulukeskuksen sisäilmatiedote 29.4.2022

Viinijärven koulukeskuksen sisäilmatiedote 29.4.2022

Vaihtoehtoisia väistötilaratkaisuja käsitellään valtuustoseminaarissa toukokuun alussa. Viinijärven koulun hankesuunnittelun käynnistämisestä ja reunaehdoista päätetään valtuustossa 30.5.2022.

Viinijärven koulun sisäilmaselvitysten ja rakennusteknisten tutkimusten jälkeisten toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus jatkuu edelleen.

Koululle on toimitettu 9 kpl ilmanpuhdistimia niihin tiloihin, joissa on kokoaikaista oleskelua ja joissa sisäilmahaasteet ovat suurimmat. Vanhimman osan alakäytävältä on siirretty pois toimintoja. Neuvola muuttaa pois koulun tiloista 1. toukokuuta, jolloin kyseinen tila otetaan koulun erityisopetuksen käyttöön.

Terveystarkastaja ja sisäilma-asiantuntija ovat tehneet tarkastuskäynnin Viinijärven koulun päiväkoti- ja alkuopetusosaan esille nousseen terveyshaittaepäilyn takia. Tarkastuksella havaittiin vastaavia ongelmakohtia kuin koulun vuonna 1997 rakennetussa siivessä.

Lattioiden linoleumipinnoitteiden kuluminen ja siitä johtuva pinnoitteesta lähtevä hajuhaitta voivat aiheuttaa oireilua herkimmille tilojen käyttäjille. Ongelmia havaittiin myös ilmanvaihdon tulo- ja poistoilmapäätelaitteiden sijoittelussa, jonka vuoksi osassa tiloista ilmanvaihto oli heikko.

Viinijärven koulun kuntotutkimuksessa oli havaittu vaurioita ulkoseinässä kirjaston kohdalla. Koska vauriot koulurakennuksen puolella ovat olemassa, on mahdollista, että ilmavirtausten mukana voi kulkeutua sisäilman laatua heikentäviä epäpuhtauksia myös päiväkodin puoleiseen siipeen. Terveystarkastajan ja sisäilma-asiantuntijan mukaan tilojen käyttöä voidaan kuitenkin toistaiseksi jatkaa normaalisti ja ongelmakohtia korjataan tulevan peruskorjauksen yhteydessä.

Viinijärven koulun hankesuunnittelun käynnistämisestä ja reunaehdoista päätetään valtuustossa 30.5.2022. Hankesuunnittelijan ehdollinen kilpailutus on parhaillaan käynnissä.

Viinijärven koulun 1–6 luokkien väistötilaratkaisun vaihtoehtojen vertailu ja väistämisen aikataulu ovat edelleen selvittelyssä. Erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja käsitellään valtuustoseminaarissa toukokuun alussa. Väistötilavaihtoehtoina ovat edelleen siirtokouluratkaisut tai tilojen vuokraus Hengitysliitolta Käsämästä. Väistötilaratkaisu pyritään tekemään rinnakkain hankesuunnittelupäätöksen kanssa.

Päiväkoti ja esiopetus jatkavat toimintaa nykyisissä tiloissa toistaiseksi.

Koulun liikuntasali on käytettävissä normaalisti kesän aikana. Liikuntatilojen pukuhuonetilat sijaitsevat kellarikerroksessa. Pukuhuonetiloissa voi lyhytaikaisesti käydä, mutta siellä oleskelua ei suositella. Kellarikerroksessa oleva kuntosali on yleisövuoroilla auki 31.5.2022 saakka ja sen jälkeen suljetaan toistaiseksi. Toimintakauden 2022–2023 vuoroista tehdään päätös hankesuunnittelun edetessä.

Tilannetta seurataan Viinijärven koulun kohdekohtaisessa sisäilmatyöryhmässä, joka kokoontuu seuraavan kerran 18.5.2022.

Riitta Lappalainen
Hyvinvointijohtaja

Viinijärven koulun julkisivua sisäpihalta kuvattuna

Lisätietoja sähköpostilla:

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute