Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Liperi tänään

Liperi on kolmen taajaman ja hieman alle 12 000 asukkaan kaunis ja vireä kunta Pohjois-Karjalassa. Sijaitsemme loistavien kulkuyhteyksien äärellä: meille pääsee junalla, bussilla, lentokoneella ja hyviä ulkoilureitistöjä pitkin myös pyörällä ja vaikka patikoiden.

Leipäpitäjänä tunnetussa Liperissä maataloudella on pitkät perinteet ja kunnassamme on tuottajia sekä alku- että lopputuotannossa. Maatalouden lisäksi kunnassamme on paljon teollisuuden yrityksiä, joiden tuotannon markkina-aluetta on koko maailma. Liperin kunnassa on kolme taajamaa: Liperin kirkonkylä, Ylämylly ja Viinijärvi. Lisäksi meillä on lukuisia vireitä kyliä.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Siun sote tiedottaa: Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä 9.10.

Siun sote tiedottaa: Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä 9.10.

Siun soten tiedote on julkaistu perjantaina 9. lokakuuta 2020. Terveyspalveluissa asioivien asiakkaiden ja potilaiden toivotaan huomioivan kasvomaskin käytön, jos sen käyttö on henkilölle mahdollista. Siun soten kaikkiin toimipaikkoihin tulee soittaa ennen paikan päälle tulemista. Myös vierailuista on sovittava etukäteen.

Siun soten toiminta-alueella on varmistunut eilisen aikana kolme uutta koronavirustartuntaa. Kaikki tapaukset liittyvät Joensuun ja keskussairaalan tartuntaryppääseen.

Tartuntaryppäässä on tähän mennessä varmistunut yli kaksikymmentä tartuntaa. Karanteeniin määrättyjä koronavirukselle altistuneita henkilöitä on tällä hetkellä koko Siun soten alueella yli 200.

– Osa tartunnoista on nyt syntynyt hyvin lyhyenkin lähikontaktin jälkeen, joten turvaväleistä, käsi- ja yskimishygieniasta, kasvomaskeista julkisessa liikenteessä sekä lähikontaktien välttelystä ei pitäisi kenenkään enää tinkiä, painottaa toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Tartuntojen ja altistuneiden jäljitystyö jatkuu. Siun sote suosittelee Koronavilkun lataamista puhelimiin, sillä se helpottaa ja nopeuttaa altistuneiden tavoittamista.

Altistumisia myös Liperin terveyskeskussairaalassa

Liperin terveyskeskussairaalassa yhdeksän työntekijää on altistunut koronavirukselle. Altistuneet henkilöt on asetettu karanteeniin. Potilasturvallisuus on varmistettu osastolla henkilökunnan asianmukaisella suojautumisella ja hoitojärjestelyillä.  

Parhaillaan altistuneille työntekijöille etsitään sijaisia. Mikäli sijaisia ei saada riittävästi tiukassa aikataulussa, joudutaan terveyskeskussairaan paikkamäärää vähentämään hallitusti. Hallittu paikkamäärän vähentäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kun potilas kotiutuu sairaalasta, ei kotiutuneen tilalle voida ottaa uutta potilasta. Liperin terveyskeskussairaalassa on 30 paikkaa.

Terveyspalveluissa asioivien asiakkaiden ja potilaiden toivotaan huomioivan kasvomaskin käytön, jos sen käyttö on henkilölle mahdollista. Siun soten kaikkiin toimipaikkoihin tulee soittaa ennen paikan päälle tulemista. Myös vierailuista on sovittava etukäteen.

Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui 8.10.

Siun soten toiminta-alueella koronavirusepidemia on tällä hetkellä perustason vaiheessa. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelmassa epidemia on jaettu kolmeen vaiheeseen: perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. Koronavirusepidemian alueellista tilannetta ja sen edellyttämiä toimenpiteitä arvioidaan alueellisissa koordinaatioryhmissä.

Siun soten toiminta-alueen koordinaatioryhmä kokoontui ensimmäisen kerran torstaina 8.10. Ryhmä kokoontuu viikoittain ja siihen kuuluvat Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus. Ryhmän puheenjohtajana toimii toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalveluista.

Alueelliset toimintaohjeet ja suositukset löytyvät Siun soten verkkosivuilta www.siunsote.fi/korona.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on koonnut omille verkkosivuilleen tiedon valtakunnallisesti eri alueiden tilanteesta, rajoituksista ja suosituksista: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta/koronaepidemia-alueiden-tilanne-rajoitukset-ja-suositukset.

Linkit aukeavat uuteen ikkunaan.

Kertakäyttöisiä kasvomaskeja pinossa pöydällä

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute