Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Liperi tänään

Liperi on kolmen taajaman ja hieman alle 12 000 asukkaan kaunis ja vireä kunta Pohjois-Karjalassa. Sijaitsemme loistavien kulkuyhteyksien äärellä: meille pääsee junalla, bussilla, lentokoneella ja hyviä ulkoilureitistöjä pitkin myös pyörällä ja vaikka patikoiden.

Leipäpitäjänä tunnetussa Liperissä maataloudella on pitkät perinteet ja kunnassamme on tuottajia sekä alku- että lopputuotannossa. Maatalouden lisäksi kunnassamme on paljon teollisuuden yrityksiä, joiden tuotannon markkina-aluetta on koko maailma. Liperin kunnassa on kolme taajamaa: Liperin kirkonkylä, Ylämylly ja Viinijärvi. Lisäksi meillä on lukuisia vireitä kyliä.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liprakan kulkukorttien voimassaoloaikaa jatketaan

Liprakan kulkukorttien voimassaoloaikaa jatketaan

16. maaliskuuta mennessä ostettujen Liprakan kulkukortilla olevien käyttämättömien käyntikertojen voimassaoloaikaa jatketaan 138 päivällä 3.8.2020 alkaen.

Liprakan liikuntatilat (uimahalli ja kuntosali) suljettiin tiistaina 17.3.2020 hallituksen linjausten mukaisesti koronavirusepidemian vuoksi. Liprakan liikuntatilat pidetään kiinni heinäkuun loppuun saakka. Heinäkuussa tiloissa on huoltotauko. Liprakan uimahalli ja kuntosali avataan asiakkaille jälleen maanantaina 3.8.2020.

Asiakkaat käyttävät uimahallilla ja kuntosalilla henkilökohtaista kulkukorttia, jolle uimalan ja/tai kuntosalin käyntikerrat ladataan. Kulkukortti oikeuttaa joko 10 tai 30 käyntikertaan Liprakassa. Henkilökohtainen kulkukortti on voimassa vuoden eteenpäin ostopäivästä.

Koronavirusepidemian ja uimahallin huoltotauon aiheuttama käyttötauko kulkukorteille on 138 päivää. Hyvinvointilautakunta hyväksyi 11. kesäkuuta 2020 kokouksessaan esityksen, että kaikkien 16. maaliskuuta 2020 mennessä ostettujen korttien voimassaoloaikaa jatketaan automaattisesti 138 päivällä, mikäli niillä on käyttämättömiä käyntejä. Päivitys tehdään 3.8.2020 alkaen. Kortin latausohjeet löytyvät osoitteesta https://oma.enkora.fi/liperinkunta/reservations2.

Kertalippuja voi ostaa edelleen Käsämän Teboililta. Kesä- ja heinäkuun aikana kunnanviraston palvelupiste (Varolantie 3) on suljettuna, jolloin lippuja ei voi tällä hetkellä ostaa kunnanvirastolta. Palvelupisteen lipunmyynti aukeaa 3. elokuuta. Tiedotamme heinäkuun aikana tarkemmin lipunmyynnin aukeamisesta sekä tulevista pop up -lipunmyyntitapahtumista!

//Uutista päivitetty 15.6.2020 hyvinvointilautakunnan kokouksen päätöksen osalta ja täydennetty lipunmyynnin tietoja.//

Liprakan logo valkoisella pohjalla

Lisätietoja Liprakasta:

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute