Navigaatiovalikko

Liperi-tietoa sisältö

Liperi-tietoa

Kunnallishallinnolla on Liperissä yli 140-vuotinen historia.

Ennen uuteen kunnallishallintoon siirtymistä paikallinen hallinto oli valtion ja ennen kaikkea kirkon käsissä. Uuteen kunnallishallintoon Liperissä siirryttiin vuonna 1875, kun seurakunta erotettiin kunnasta. Se merkitsi kunnallisten asioiden hoidon siirtymistä kokonaan kuntalaisille ja päätöksenteon siirtymistä kuntakokouksiin.

Kunnallishallinnon alkamista pidetään myös entisen emäpitäjän, Suur-Liperin, päättymisen ajankohtana, koska uusi kunnallisasetus mahdollisti useampien kuntien muodostamisen kuhunkin pitäjään. Näin entinen Suur-Liperi hajaantui useiksi eri kunniksi ja Liperin kunnan alueeksi jäi Liperin luterilaisen emäseurakunnan alue. 

Kirjaston toiminta alkoi Liperissä jo ennen uutta kunnallishallintoa; vuonna 2015 siitä tuli 170 vuotta.

Liperi tänään

Liperi on kolmen taajaman ja hieman alle 12 000 asukkaan kaunis ja vireä kunta Pohjois-Karjalassa. Sijaitsemme loistavien kulkuyhteyksien äärellä: meille pääsee junalla, bussilla, lentokoneella ja hyviä ulkoilureitistöjä pitkin myös pyörällä ja vaikka patikoiden.

Leipäpitäjänä tunnetussa Liperissä maataloudella on pitkät perinteet ja kunnassamme on tuottajia sekä alku- että lopputuotannossa. Maatalouden lisäksi kunnassamme on paljon teollisuuden yrityksiä, joiden tuotannon markkina-aluetta on koko maailma. Liperin kunnassa on kolme taajamaa: Liperin kirkonkylä, Ylämylly ja Viinijärvi. Lisäksi meillä on lukuisia vireitä kyliä.

Vaakuna

Liperin kunnan symboliksi vakiintuneen vaakunan suunnitteli tilauksesta taiteilija Ahti Hammar. Virallisesti vaakuna vahvistettiin käyttöön otettavaksi vuonna 1954. Vaakuna on ulkoasultaan yksinkertainen ja siinä on käytetty vain yhtä heraldiikan peruskuviota, toistoristiä. Vaakuna kuvaa Liperin emäseurakuntaa ja siitä irtaantuneita neljää luterilaista seurakuntaa: Outokumpu (Kuusjärvi), Kontiolahti, Kaavi ja Polvijärvi.

Joensuun seurakunta erotettiin Kontiolahdesta, ei suoraan Liperistä. Taustalla on entinen Suur-Liperi, joka oli aikansa hallinnollinen keskus niin maallisissa kuin hengellisissäkin asioissa ja josta muut seurakunnat ja pitäjät ovat irtautuneet.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kunnan vuoden 2019 tilinpäätös – kasvusta taantumaan

Liperin kunnan vuoden 2019 tilinpäätös – kasvusta taantumaan

Liperin kunnassa oli vuonna 2019 paljon uusia avauksia. Koronavirustilanteen vuoksi perinteistä tilinpäätöksen tiedotustilaisuutta ei tänä vuonna pidetä

Liperin kunnan tilinpäätöksestä muodostui kuuden ylijäämäisen vuoden jälkeen alijäämäinen. Tilikauden 2019 alijäämäksi muodostui 0,53 miljoonaa euroa ja kumulatiivinen ylijäämä supistui 4,5 M€.

Elinvoima

- Elinkeinopalvelut uudistettiin, uusi yritystalo valmistui Ylämyllylle
- Uusia yrityksiä 87 kpl, nettokasvu vajaa 40 kpl, uusia tuotannollisia työpaikkoja 29 kpl
- Yrityspuolella poikkeuksellisen paljon toimitilarakentamista
- Työllisyyspalveluihin panostettiin lisää, Duunitalo Linkki avautui Ylämyllylle.
- Valmisteltiin kahta seudullista työllisyyshanketta (kehittämis- ja kokeiluhanke).
- Maanhankintaa jatkettiin Honkalammelta.
- Vuoden lopussa saimme tiedon Ylämyllyn risteysalueen ja nelikaistaisen tieosuuden jatkon suunnittelumäärärahasta ELY:lle vuodelle 2020.
- Uutta asuntotuotantoa saatiin yksityiseltä sektorilta; kerrostalokohde Ylämyllylle.

Hyvinvointi

- Ala- ja yläkoulun lopulliset suunnitelmat valmistuivat ja hyväksyttiin.
- Uimahalli Liprakka avattiin syksyllä 2019 ja asiakkaat löysivät sen hyvin.
- Koululaiskuljetuksissa aloitettiin uusi sopimuskausi ja kuljetuskalustoa lisättiin.
- Lapsien määrä varhaiskasvatuksessa kasvoi edelleen ja uusia ryhmiä avattiin.
- Lasten varhaiseen tukeen lisättiin voimavaroja, hyvinvointipedagogi palkattiin myös perusopetukseen.
- Nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi lisättiin resurssia sekä työllisyys- että nuorisopalveluihin.
- Valittiin uusi hyvinvointijohtaja.

Osallisuus

- Uudistuvat elinvoimataajamat -hanke jatkui. Viinijärvellä avautui kylätalo Vinkkari. Maaseutupalveluista haettiin toimintatonnia 18 kylä- ja taajamakohteeseen.
- Vuoden 2019 tapahtumia olivat mm. Uuden Vuoden avaus, Talvirieha, koululaisten talviliikuntaviikko, Vapputapahtuma, Leipäpäivä, Power Warrior, kansainvälinen koululaisten ilmastofoorumi Luovissa, sporttileiriviikot, vapaa-ajan asukkaiden teematapahtuma Liplatus, työllisyysviikot ja lukuisat pienemmät yhdistysten ja järjestöjen tapahtumat.
- Kunnanhallitus aloitti kylävierailut.

Nostoja tilinpäätöksen tunnusluvuista:

 

TP 2019

TP 2018

Asukasluku

12 080

12 149

Veroprosentti

21,50

21,50

Verotulot, milj. €

40,75

39,49

Valtionosuudet, milj. €

26,53

26,97

Nettoinvestoinnit, €/as.

229

296

Lainakanta, milj. €

35,1

33,4

Lainat, €/as.

2 904

2 753

Vuosikate, milj. €

2,30

3,88

Suunnitelman mukaiset poistot, milj. €

2,95

2,85

Arvonalentumiset, milj. €

0

0,01

Vuosikate % poistoista

78

136

Vuosikate €/asukas

190

319

Tilikauden ylijäämä, milj. €

-0,53

1,14

Kumulatiivinen ylijäämä, milj. €

4,52

5,06

Konsernin tunnuslukuja

TP 2019

TP 2018

Konsernin lainakanta, milj. €

50,4

49,2

Konsernin lainat, €/as

4 175

4 050

Konsernin tilikauden ylijäämä, milj. €

-0,91

0,51

 

Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöksen 30.3.2019 kokouksessaan, jonka jälkeen tilinpäätös annetaan tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle. Valtuustoon tilinpäätös tulee käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
 

Liperin logo harmaalla pohjalla

Lisätietoja:

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute