Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtajan lähikuva

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin Kirkkolahden hankekokonaisuuden projektipäälliköksi Lauri Jänis

Liperin Kirkkolahden hankekokonaisuuden projektipäälliköksi Lauri Jänis

Projektipäällikön tehtävä oli haettavana 16.2.–28.2.2021. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä yhdeksän kappaletta, joista haastatteluihin kutsuttiin neljä hakijaa.

LATVAVESILTÄ OSAKSI SAIMAAN MATKAILU- JA SATAMAVERKOSTOA - kehittämis- ja investointihankkeiden projektipäälliköksi on valittu humanististen tieteiden kandidaatti Lauri Jänis.

Liperin kunta on valmistellut kaksiosaisen hankekokonaisuuden, joka sisältää kehittämis- ja investointihankkeet Liperin kirkonkylän satama-alueen kehittämiseksi. Hankkeet toteutetaan 1/2021–12/2022 välisenä aikana.

Projektipäällikön tehtävä oli haettavana 16.2.–28.2.2021. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli yhteensä yhdeksän kappaletta, joista haastatteluihin kutsuttiin neljä hakijaa.

Lauri Jäniksellä on tehtävään soveltuva koulutus ja laaja työkokemus hanketoiminnasta sekä aluekehittämisestä. Hänellä on myös laaja yhteistyöverkosto sekä näyttöjä onnistuneista kehittämishankkeista.

Lauri Jänis on pohjoiskarjalainen matkailun asiantuntija. Hän on toiminut matkailun kehittäjänä esimerkiksi Ilomantsissa, Joensuussa ja Nurmeksessa. Hänen panoksensa näkyy myös kansainvälisissä hankkeissa, kuten SHAPE-hankkeessa tai vahvasti paikallishistoriaan pohjaavissa Sotahistoria-hankkeissa.

Laurin mottona on ”Kun paikallisuutta osataan hyödyntää oikein, siitä voidaan olla ylpeitä ja se kiinnostaa myös muita”.

Lauri Jänis aloittaa tehtävässään 22. maaliskuuta 2021.

Liperin kirkkolahden alue aurinkoisena kesäpäivänä

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute