Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtajan lähikuva

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Kunnan laskuilla pidennetty maksuaika postilakon vuoksi

Kunnan laskuilla pidennetty maksuaika postilakon vuoksi

Postin lakon ajaksi kunnan laskujen maksuaika on pidennetty 30 päivään. Kannustamme asiakkaitamme ja kuntalaisia asioimaan ensisijaisesti verkossa.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnisti lakkotoimet maanantaina 11.11.2019. Lakko vaikuttaa postin jakeluun ja siten myös esimerkiksi laskujen toimittamiseen kirjepostissa.

Lakolla voi olla vaikutuksia muun muassa asioiden vireille saattamiseen sekä tiedoksiannon ja muutoksenhaun määräaikoihin. Kunta käyttää tiedonantojen, päätösten ja muiden asiakirjojen lähettämisessä vaihtoehtoisia tiedoksiantotapoja mahdollisuuksien mukaan, silloin kun se lain mukaan on mahdollista.

Apua sähköiseen asiointiin

Pyrimme ensisijaisesti lähettämään asiakirjat sähköpostilla. Tarvittaessa olemme yhteydessä asiakkaaseemme puhelimitse ja sovimme asiakirjan tiedoksiantamistavasta. Jos asiakkaana tiedät jonkin asian olevan vireillä, voit myös tiedustella asian vaihetta sitä käsittelevältä viranomaiselta ja sopia asiakirjojen toimittamisesta tässä yhteydessä. Kaikissa tapauksissa pyrimme toimimaan siten, että asiakkaan oikeusturva ei postilakon takia vaarannu.

Kannustamme asiakkaitamme ja kuntalaisia asioimaan ensisijaisesti verkossa. Verkkoasioinnissa tarvitset tunnistautumiseen verkkopankkitunnukset. Avustamme tarvittaessa kunnanviraston palvelupisteellä sähköisessä asioinnissa. Näin saat lähetettyä esimerkiksi Kelan asiakirjat suoraan Kelan järjestelmiin.

Postin lakon ajaksi kunnan laskujen maksuaika on pidennetty 30 päivään. Osassa viikolla 45 lähteneissä laskuissa oli vielä normaali 14 päivän maksuaika. Kunta ei kuitenkaan lähetä Postin lakon aikana tai heti sen päätyttyä tietoa maksamattomista laskuista perintätoimistolle tai ulosottoon. Asiakkaille ei näin ollen muodostu viivästysseuraamuksia laskuista, joiden toimitus on lakon vuoksi viivästynyt.

Vaihda e-laskuun

Sähköiset laskumme kulkevat normaalisti. Paperilaskuasiakkaita suositellaankin vaihtamaan kunnan laskut e-laskuiksi tai tekemään suoramaksusopimuksen. Kunnan laskut saat muutettua e-laskuiksi tehtyäsi sopimuksen omassa verkkopankissasi. Käytä tunnisteena Liperin kunnan edellisen laskun viitettä. Tämän jälkeen kaikki Liperin kunnan laskut tulevat verkkopankkiisi.

Suoramaksusopimuksen voit tehdä ottamalla yhteyden omaan pankkiin. Suoramaksusopimusasiakkaiden ennakkoilmoitukset eivät lakon aikana kulje, mutta suoramaksuaineisto siirtyy sähköisesti, eli pankki veloittaa laskut sopimusasiakkailta automaattisesti eräpäivänä.

Ohjeet e-laskun tilaamiseksi löytyvät myös sivun alalaidassa olevasta osiosta kohdasta Maksut ja taksat.

Liperin logo harmaalla pohjalla.

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute