Hallinto kunnanjohtaja pääkuva

Navigaatiovalikko

Kunnanjohtaja sisältö

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen

Liperin kuntaa on johtanut vuodesta 2003 Hannele Mikkanen.

Liperin kunnanjohtajan lähikuva

Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen johtaa Liperin kunnan työntekijäjoukkoa ja vastaa kunnanhallitukselle päätettäväksi menevien asioiden valmistelusta. Kunnanjohtaja kehittää Liperin toimintaa ja pitää huolta kunnan elinvoimasta sekä hyvinvoinnista.

Innokkaana liikunnanharrastajana ja mökkeilijänä tunnettu Hannele  on johtanut Liperin kuntaa vuodesta 2003 saakka. Ennen kunnanjohtajuutta hän toimi Liperin sivistysjohtajana. Koulutukseltaan Hannele on kasvatustieteiden maisteri.

Hannele on mukana monissa  verkostoissa myös valtakunnan tasolla.

Hän tapaa liperiläisiä säännöllisesti niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassakin.

 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Hyvinvointialueen strategiatyössä asukaskyselyvaihe

Hyvinvointialueen strategiatyössä asukaskyselyvaihe

Asukkaille suunnattu kysely on avoinna 15.8. asti. Asukaskyselyyn voi vastata myös paperilomakkeella, joita on jaossa järjestöjen ylläpitämissä kansalaisten kohtaamispaikoissa maakunnassa tai sen voi tulostaa verkkosivuilta www.siunsote.fi/hyvinvointialue.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen strategiatyö on edennyt lausuntokierrokselle ja asukaskyselyvaiheeseen. Strategialuonnos on lähetetty kommentoitavaksi eri sidosryhmille, ja asukkaille on laadittu oma kysely, jossa voi ottaa kantaa strategian sisältöön.

Asukkaille suunnattu kysely on avoinna 15.8. asti ja siihen voi käydä vastaamassa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Kyselyyn on helppo vastata, lisäksi asukkailla sekä asiakkailla on mahdollisuus myöhemmin vaikuttaa konkreettisen toiminnan suunnitteluun. Hyvinvointialueen kuntakierrokset käynnistyvät syksyllä, ja marraskuussa on tarkoitus jalkautua kaikkiin kuntiin kysymään näkemyksiä palvelusuunnitelmasta, kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin kertoo.

Tämän kyselyn tarkoitus on osallistaa hyvinvointialueen asukkaat ja asiakkaat tulevaisuuden suunnittelutyöhön. On tärkeää saada heidän äänensä kuuluviin. Toivottavasti vastauksia saadaan laajasti koko Pohjois-Karjalasta, Mannelin jatkaa.

Strategian valmisteluun ovat aiemmin osallistuneet aluevaltuutetut, lautakunnat ja vaikuttamistoimielimet sekä Siun soten henkilöstö. Etenkin henkilöstön osallisuutta on korostettu. Aluevaltuusto käsitteli laajan henkilöstökyselyn tulokset kokouksessaan 15.6. ja teki tarvittavat muutokset strategialuonnokseen. Lisäksi henkilöstölle on juhannusviikolla avattu tarkentava osallisuuskysely strategisista tavoitteista.

Asukaskyselyyn voi vastata myös paperilomakkeella, joita on jaossa järjestöjen ylläpitämissä kansalaisten kohtaamispaikoissa maakunnassa tai sen voi tulostaa verkkosivuilta www.siunsote.fi/hyvinvointialue.

Vastanneiden kesken arvotaan kulttuuriseen hyvinvointiin liittyviä palkintoja. Kyselyn vastaukset kerätään nimettömänä, eikä arvontaan jätettyjä henkilötietoja yhdistetä kyselyn vastauksiin.

Kyselyn tuloksista tiedotetaan elokuussa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Tavoitteena on, että aluevaltuusto hyväksyy hyvinvointialuestrategian syksyllä 2022.

Lisätiedot: Kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin, puh. 013 330 4762, maarita.mannelin(at)siunsote.fi

Hoitaja mittaamassa potilaan verenpainetta ja sykettä

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute