Nuorten kesätyöt pääkuva

Navigaatiovalikko

Kesätyöt sisältö

Nuorten kesätyöt 2024

Liperin kunnassa on vuosittain haettavana kunnan kesätyöpaikkoja. Tuemme nuorten työllistymistä kesätyöseteleillä.

Kesätyöseteli 15-17 vuotiaille liperiläisille !

Liperin kunta kannustaa kesätyösetelillä yrittäjiä, yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä tarjoamaan kesätöitä nuorille liperiläisille.

  • Kesätyöseteli on tarkoitettu liperiläisille nuorille, jotka vuoden 2024 aikana täyttävät 1517 vuotta (eli vuosina 2007–2009 syntyneille).
  • Seteli on 150 euron arvoinen raha kesätyöhön. Haet itse töitä suoraan työnantajilta. Seteliä vastaan kunta maksaa 150 euroa palkastasi suoraan työnantajalle. 
  • Setelin avulla voit hakea kesätöitä yrityksestä, yhdistyksestä tai seurakunnasta. Myös työskentely oman perheen yrityksessä on mahdollista. Työnantajan ei edellytetä olevan liperiläinen, eikä sen toiminnan tarvitse sijaita Liperissä. Myös Liperin kunnan kesätöihin tarvitaan kesätyöseteli. Kunnan kesätyöt on kohdennettu vuonna 2007-2008 syntyneille, joilla on Liperin kunnan myöntämä kesätyöseteli.
  • Kesätöitä teet kaksi viikkoa ja saat työstä palkkaa vähintään 375 euroa. Kesätyöseteli on henkilökohtainen, nimetty ja numeroitu. Kesätyösetelin voi käyttää VAIN kerran.

Kunnan kesätöiden hakuaika on 1.-29.2.2024.

Hakea voivat vuosina 2007-2008 syntyneet nuoret. Ilmoitamme kunnan kesätöistä Kuntarekry-palvelussa 1.2.2024, jossa täytät myös kesätyöhakemuksen.

Tarvittaessa etsivä nuorisotyöntekijä auttaa ja opastaa hakemiseen liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä: Jenna Korhonen, p. 050 407 0636 tai nykäise hihasta esim. kesätyöilloissa!

Kesätyöseteleiden jako

Seteliä tarvitaan vasta kesätyön ensimmäisenä päivänä, joten töitä kannattaa hakea jo ennen kuin setelit jaetaan.
Setelin saa halutessaan jokainen vuonna 2007-2009 syntynyt liperiläinen nuori. 
8- ja 9-luokkalaiset saavat kesätyösetelin opinto-ohjaajiltaan kevään aikana. 
Muut nuoret voivat noutaa Liperin kunnan kesätyöseteleitä seuraavista paikoista:

  • Liperin palvelupisteeltä 19.2.2024 alkaen, ma-pe klo 9–11 (Varolantie 3, Liperi)
  • Työllisyyspalveluiden Duunitalo Linkiltä 19.2.2024 alkaen ma-to klo 9–11 ja 12–15 Huom! suljettu perjantaisin (Ylämyllyntie 62 B, Ylämylly).
  • Joensuun Ohjaamolta 19.2.2023 alkaen, ma-pe klo 10–16 (Kauppakeskus Centrum, Kauppakatu 29, 1. kerros)
  • Erillisistä kesätyönhakuilloista, jotka järjestetään seuraavissa paikoissa:
    Ylämyllyn nuorisotila to 8.2. klo 14.15–20
    Viinijärven nuorisotila pe 9.2. klo 16–18
    Liperin nuorisotila pe 16.2. klo 16–18
  • Kesätyöiltojen jälkeen seteleitä on saatavilla nuorisotiloilta niiden aukioloaikojen puitteissa koko kesätyökauden ajan.

Vinkkejä kesätyönhakuun

  • Ota rohkeasti yhteyttä kiinnostaviin yrityksiin!
  • Yrityksiä löydät esimerkiksi Business Joensuun yritysrekisteristä
  • Ole valmis esittelemään itsesi ja osaamisesi
  • Kerro työnantajalle mahdollisuudestasi käyttää Kesätyöseteli
  • Suhtaudu työtehtäviin avoimin mielin!

Onnea kesätyönhakuun!

Kesätyöt katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kunnan kesätyöhaastattelut pidetään etäyhteydellä

Liperin kunnan kesätyöhaastattelut pidetään etäyhteydellä

Kunnan kesätyöhaastattelut tehdään viikoilla 17 ja 18 pari- ja ryhmähaastatteluina.

Liperin kunnan kesätyöhaastattelut pidetään tänä keväänä koronaviruksen takia etähaastatteluina Teams-sovelluksen kautta.

Tällä hetkellä emme valitettavasti osaa vielä sanoa varmuudella, miten koronavirusepidemia vaikuttaa kesätöiden määrään. Kaikki kunnan kesätöitä hakeneet nuoret kuitenkin haastatellaan. Tiedotamme asiasta lisää heti, kun tilanteesta tulee lisätietoa.

Haastattelut tehdään viikoilla 17 ja 18. Kunnan kesätöitä hakeneiden nuorten kannattaa tarkkailla sähköpostiaan, sillä toimitamme myös sitä kautta ohjeet Teams-tapaamiseen osallistumisesta. Myös koulut tiedottavat nuoria. Haastattelut toteutetaan etäyhteyden kautta pari- ja ryhmähaastatteluina.

Etsivä nuorisontyöntekijä ja työhönvalmentaja Noora Nevalainen muistuttaa, että kunnan kesätyöseteleitä on edelleen mahdollista saada. Seteli postitetaan nuorelle.

Mikäli kesätyöhausta, -seteleistä tai haastatteluista herää lisäkysymyksiä, ota yhteyttä Noora Nevalaiseen. Yhteystiedot löydät tämän uutisen alta.

Lähikuvassa kunnan kesätyöseteli vuodelle 2020

Yhteystiedot

Tuija Naumanen

Toimistosihteeri
 050 528 3554
tuija.naumanen@liperi.fi
Ylämyllyntie 62B, 80400 Ylämylly

Henkilökuva

Jenna Korhonen

Etsivä nuorisotyöntekijä
 050 407 0636
jenna.korhonen@edu.liperi.fi
Jäkäläpolku 2 A 1, 80400 Ylämylly

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute