Katselmukset pääkuva

Navigaatiovalikko

Katselmukset sisältö

Katselmukset

Rakennushankkeeseen kuuluu erilaisia katselmuksia.

Rakennusluvassa tai toimenpideluvassa määrätään, mitä katselmuksia rakennushankkeen aikana tulee tehdä. Katselmuksien tarkoituksena on todeta, että rakentaminen etenee myönnetyn luvan mukaisesti. Katselmukset tekee rakennustarkastuspäällikkö tai ympäristötarkastaja.

Katselmusvaiheeseen liittyvien dokumenttien, suunnitelmien ja ajan tasalla olevan tarkastusasiakirjan on oltava käytettävissä katselmuksella. Vastaavan työnjohtajan ja rakennushankkeeseen ryhtyvän tai hänen edustajansa on oltava läsnä katselmuksella.

Katselmuksen tilaaminen

Vastaava työnjohtaja tilaa katselmukset rakennustarkastuspäälliköltä/ympäristötarkastajalta (yhteystiedot sivun alalaidassa). Katselmus on pyydettävä riittävän ajoissa, jotta se voidaan suorittaa oikeassa työvaiheessa. Sopiva aika tilaamiselle on noin kaksi viikkoa ennen katselmusajankohtaa. 

Rakennekatselmus

Rakennekatselmuksen aika on silloin, kun rakenteet ovat valmiit ja edelleen näkyvissä.

Loppukatselmus

Rakennustyön viranomaisvalvonta päättyy loppukatselmukseen. Rakennusta ei saa ottaa käyttöön, ennen kuin se on hyväksytty loppukatselmuksessa. Ennen loppukatselmusta myös aiemmissa katselmuksissa mahdollisesti havaitut puutteet pitää olla korjattu.

Kaikista rakennusluvan alaisista töistä on annettava Verohallinnolle rakentamisilmoitus. Toimenpide- tai purkamisluvan alaisista töistä ei tarvitse ilmoittaa. Voit tehdä rakentamisilmoituksen
Verohallinnon verkkosivuilla. Rakennustarkastajan velvollisuus valvoa rakentamisilmoitusten antamista on poistunut 1.11.2019.

Jos haluat ottaa tilat käyttöön ennen loppukatselmusta, tiloissa voidaan pitää osittainen loppukatselmus eli käyttöönottokatselmus.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin uusi yläkoulu rakentuu hiilineutraalista betonista

Liperin uusi yläkoulu rakentuu hiilineutraalista betonista

Ylämyllylle rakentuva Liperin uusi yläkoulu on Suomen ensimmäinen hiilineutraalista valmisbetonista ja betonielementeistä rakennettu yläkoulu

Ympäristöarvot ovat olleet osa yläkoulun suunnittelua alusta lähtien, sillä Liperin kunta on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU-verkostossa. Verkostossa mukana olevat kunnat edistävät uusiutuvan energian ja vähähiilisten ratkaisujen käyttöönottoa. Viidensadan oppilaan yläkoulun on tarkoitus valmistua elokuussa 2021.

- Vastuullinen suhtautuminen ympäristöön ja kestävän kehityksen painottaminen ohjasi meitä koulun suunnitteluvaiheesta alkaen ja perustuu osaltaan myös voimassa olevaan uuteen opetussuunnitelmaan, kertoo Liperin kunnan rakennuttajan edustaja Taisto Tuononen.

- Esimerkiksi jätteen lajittelu, kulutuksen seuranta ja materiaalivalinnat ovat tärkeitä. Betonin hiilineutraalius on merkittävää ja sen huomioiminen seuraavan sukupolven koulutusympäristössä näyttää osaltaan esimerkkiä, Tuononen muistuttaa.

Pielisen Betoni Oy:lle Liperin yläkoulu on yksi virstanpylväs ilmastotekojen kehityksessä.

- Betonimme on ollut hiilineutraalia jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen kohde, johon toimitamme kaikki betonit valmistuneiden laskentojen jälkeen. Olemme tyytyväisiä saadessamme myöntää koululle kompensaatiovakuutuksemme, joka on takuu siitä, että toimitamme heille 100% kompensoitua betonia ilman lisä- tai piilokustannuksia, kertoo Pielisen Betoni Oy:n toimitusjohtaja Tuija Kilpinen.

- Hiilineutraalius on meidän kaikkien yhteinen tavoite ja velvollisuus tulevaisuutta ajatellen. Olemme ylpeitä, että saamme olla osana hiilineutraaleja ratkaisuja, Kilpinen korostaa.

Ilmastoystävällinen rakentaminen kiinnostaa yhä enemmän ja tulevaisuudessa se on arvostelun perusteena jo tarjousvaiheessa.

- Arvostamme yritystä, joka on valveutunut ja askeleen edellä. Myös betonin lähituotanto on kuljetuksien kannalta osaltaan pienentämässä hiilijalanjälkeä, sanoo Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen.

 

Liperin logo harmaalla pohjalla

Lisätietoja Pielisen Betonilta antaa:

Yhteystiedot

Jouni Martikainen

rakennustarkastuspäällikkö
 050 401 4536
jouni.martikainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Sari Kettunen

ympäristötarkastaja
 0400 428 653
sari.kettunen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute