Liperiläiset saivat tänä syksynä ikäviä uutisia, kun Siun Sote kertoi
lopettavansa Viinijärven sote-palvelupisteen toiminnat
vuodenvaihteessa. Luonnollisesti kuntalaisia huolettaa, miten nämä
tähän saakka kattavasti järjestetyt palvelut aiotaan jatkossa turvata.
Siun soten virkamiesjohto järjesti syyskuun puolivälissä yleisölle
tiedotustilaisuuden, jossa asiaa käytiin yhdessä läpi ja asukkaat
saivat esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä henkilöille, jotka
niihin parhaiten osaavat vastata. Viinijärven kouluruokala oli
jokaista paikkaa myöten täynnä, mikä kertoo paljon asian koskettavuudesta.
Tilaisuuden perusteella voi nähdä, että kuntalaisilla on huoli
erityisesti näytteenottopisteen tulevaisuudesta. Matkaa sekä Liperin
että Ylämyllyn näytteenottopisteeseen kertyy 20 kilometriä.
Outokumpuun matkaa voi tulla jopa hieman vähemmän. Käyntikertoja
Viinijärven näytteenotossa on viikoittain noin 25 eli noin sata
kuukaudessa. Tähän saakka näytteenottomahdollisuus on ollut kerran
viikossa. Siun Soten johto sitoutui selvittämään
näytteenottopalveluiden jatkumismahdollisuudet liikkuvina palveluina
tai muilla tavoin.
Myös lastenneuvolapalveluiden tulevaisuus mietitytti.
Lastenneuvolalle saadaan kuitenkin kaikkien onneksi korvaavat tilat
koululta, mikä turvaa lapsiperheille olennaisen tärkeän palvelun
säilymisen taajamassa. Myös koululaisten hammashuolto järjestyy
tulevaisuudessa koulun tiloissa liikkuvana palveluna.
Kotisairaanhoidon ja kotipalvelun kiinteä piste puolestaan perustetaan
vuodenvaihteessa Luovin ympäristöön.
Muiden palveluiden osalta kuntalaisten pitää näillä näkymin hakea
palvelut toisaalta. Esimerkiksi aikuissosiaalityön ja diabeteshoidon
asiakkuudet siirtyvät toisaalle, ja niiden tulevaisuudesta kuntalaisia
tiedotetaan heti kun mahdollista.
Voisiko näytteenottotoiminta jatkua samoissa tiloissa kuin aiemminkin?
Yhdessä kohti uudistuvaa taajamaa
Seuraavien kuukausien aikana pyrimme yhdessä löytämään ratkaisun
erityisesti näytteenottopalveluiden mahdollistamiseksi Viinijärvellä.
Pelkästään viinijärveläisiä varten ei liene tarkoituksenmukaista
rakentaa kiertävää näytteenottoautoa. Yksi hyvä ratkaisu voisi olla,
että kunta tarjoaisi Islabille vanhat tilat käyttöön noin neljäksi
tunniksi viikossa näytteenottotoiminnan mahdollistamiseksi.
Kun Siun Soten vuokrasopimus päättyy vuodenvaihteessa, on paikallaan
miettiä, onko kunnalla itsellään toimintoja, joille se miettii
väistötiloja tai tekeekö mahdollinen maakuntauudistus paikallistasolle
esimerkiksi maaseudun ja elinkeinojen kehittämiseen uudenlaisen
toimintamallin, jolle tarvitaan toimitilaa. Entisellä
linja-autoasemalla on käytössä viisi toimistotilaa ja kuppila.
Olemme tuomassa taajamiin ensi vuodelle osallistuvan budjetoinnin
mallin, jossa alueita kehitetään yhä enemmän yhteistyössä kuntalaisten
kanssa. Viinijärvellä on ympäristön kunnostustoimien lisäksi esitetty
muun muassa omaa yhteistä tilaa, jossa voisi olla esimerkiksi
osallistuvalla budjetoinnilla toteutettu kuntosali. Sitä on kaavailtu
entisen linja-autoaseman kuppilan paikalle. Voisiko näitä tiloja
kenties tarjota kyläläisten yhteisen tekemisen lisäksi myös Islabin
palvelutuotannon käyttöön? Voisivatko kyläläiset ottaa vastuulleen
jonkin osan yhteisen tilan uudistamis- ja kunnostustoimista, ja
löytyisikö tiloihin käyttäjiksi myös yksityisiä toimijoita?
Uudistuvat elinvoimataajamat -hankkeen merkeissä järjestetään 2.10.
Viinijärven taajamailta, jossa voimme yhdessä asukkaiden kanssa pohtia
seuraavia askelmerkkejä alueen kehittämiseksi. Tervetuloa mukaan!