Me Eemeli ja Amanda olimme tämän vuoden Liperin kunnan kesäsomettajat. Pääsimme tutustumaan erilaisiin paikkoihin ympäri Liperiä ja näimme myös hienoa taidetta! Työhön kuului käydä erilaisissa tapahtumissa, näyttelyissä sekä nähtävyyksissä, ja tehdä niistä somepostauksia. Kesäsomettajan työ on erittäin monipuolista ja hauskaa sekä nopeaa ja helppoa. Me pääsimme esim. haastattelemaan henkilöitä eri aloilta, näkemään erilaista taidetta ja tutustumaan paremmin koko Liperiin. Pääset tutustumaan eri paikkoihin, missä et ole välttämättä ennen käynyt. Somettajan työ ei ole haastavaa, kunhan vain osaat olla luova ja suunnitella hyvin.
Mielestämme työ oli opettavaista, mukavaa ja rentoa. Kaikista mukavinta oli ehkä se, kun pääsi lähtemään jonnekin paikkaan ottamaan kuvia. Postauksen tekstiä ei ollut vaikea kirjoittaa, yrittää vain olla luova ja kirjoittaa teemaan aiheinen teksti. Työntekijät täällä olivat mukavia ja ystävällisiä. Onneksi aina, kun tarvitsimme apua, niin sitä saimme! Työ oli hyvin itsenäistä, mutta joskus jopa tylsää, koska saimme asiat nopeasti valmiiksi. Mutta silti oli aina mukava tulla joka päivä töihin!
Seuraavalle kesäsomettajalle tai kesäsomettajille vinkiksi, kannattaa vain hypätä hyvällä mielellä mukaan, suunnitella ja toteuttaa hyvin postaukset ja aikataulut sekä olla vain oma itsensä. Jokaisesta löytyy luovuutta, joten laittakaa luovuus likoon! :) Pitää muistaa, että tämä työ on itsenäistä, sinulla on vapaat kädet, joten keksi jotain hauskoja ideoita, mitä meinaat julkaista sekä yritä käydä itsellesi ei niin tutuissa paikoissa!
Kiitos paljon kaikille mukana olleille sekä tietysti Liperin kunnalle!
-Eemeli ja Amanda