Uutiset pääkuva

Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Viinijärven koulukeskuksen tiedote siirtokoulu- ja väistötiloista

Viinijärven koulukeskuksen tiedote siirtokoulu- ja väistötiloista

Siirtokoulutilat tulisivat Viinijärvelle aikaisintaan vuoden 2023 alusta.

Liperin kunnanvaltuusto on valtuustoseminaarissaan 5.–6.5.2022 käsitellyt Viinijärven koulun väistötilaratkaisua. Vaihtoehtoina ovat olleet siirtokoulutilat Viinijärvelle, väistötilat Luovin alueella ja perusopetustoiminnan siirtäminen väliaikaisesti kirkonkylän siirtokoulutiloihin.

Valtuutetut ovat evästäneet jatkamaan virkamiesvalmistelua Viinijärven koulun läheisyyteen sijoitettavien siirtokoulutilojen hankinnassa. Siirtokoulutilojen sijaintia koulun läheisyyteen selvitetään, samalla tarkennetaan siirtokoulun tilaohjelma. Lopullisen päätöksen siirtokoulutilojen hankinnasta tekee kunnanvaltuusto 30.5.2022. Tämän jälkeen käynnistetään siirtokoulutilojen kilpailutus.

Siirtokoulutilat tulisivat Viinijärvelle aikaisintaan vuoden 2023 alusta. Valtuustossa 30.5. päätetään samalla Viinijärven koulun peruskorjauksen ja mahdollisen uudisrakentamisen hankesuunnittelun aloittamisesta. Hankesuunnittelijan ehdollinen kilpailutus on parhaillaan käynnissä.

Viinijärven koulukeskuksen päiväkoti- ja alkuopetusosassa voidaan järjestää toimintaa purkuvaiheen ja pääurakan aikana normaalisti, sillä terveysviranomaisen mukaan niissä olevaa toimintaa ei tarvitse siirtää.

Kirjaston toimintamahdollisuuksia nykyisissä tiloissa selvitetään vielä. Peruskorjauksen ja mahdollisen uudisrakentamisen laajuus ja sekä mahdollisesti purettavat osat tarkentuvat hankesuunnittelun edetessä.

Viinijärven koulurakennus ulkoapäin kuvattuna.

Lisätietoja antaa