Yritysten tarinat pääkuva

Navigaatiovalikko

Yritykset

angle-left Nina Kari yrittäjätarina

”Yleisö on paras palaute”

Liperiläinen laulaja Nina Kari on sivutoiminen luovan alan yrittäjä. Hän syttyy erityisesti keikkailusta ja konserteista ja toivoo nuoremmankin sukupolven löytävän suomalaisen iskelmän pariin.

Julkaistu 4.9.2024

Nina Kari kävelee auringonkukkien keskellä pellossa.

Laulaja Nina Kari kokee Liperin kotipitäjäkseen. Hän syntyi Ruotsissa ja asui nuoruutensa Joensuun Rantakylässä. Opintojen jälkeen tie vei Lappeenrantaan ja Venäjällekin, mutta sitten kutsui Pohjois-Karjala ja Liperi.

Kaunis seutu, hyvät ulkoilumaastot ja mukavat ihmiset tekevät Liperistä paikan, jossa on hyvä olla. Luovan alan yrittäjyyden kannalta Nina Kari näkee, että paikkakunta on sopivan kokoinen ja tukea on saatavilla.

- Lipertekin yritysneuvonta ja Liperin kunta ovat olleet kannustavia.

Nina otti Lipertekin yritysneuvontaan yhteyttä, kun hän pohti toiminimen hyödyntämistä eri tavoin.

- Laskutan keikat y-tunnuksen kautta, mutta lisäksi ideoimme yhdessä yritysneuvoja Jaana Karppasen kanssa, mitä muuta saman toiminimen ympärille voisi yhdistää. Mielessä on monenlaista, mutta toistaiseksi keskityn esiintymisiin. En ollut oikeastaan kokenut sitä varsinaisesti yrittäjyydeksi, että minulla on toiminimi, mutta yritysneuvonnasta sain neuvoja asioihin, joita en osannut ajatellakaan.

Nina Karille yrittäjyys on sivutoimista, ja päätyönsä hän tekee hoitajana. Hoitotyö ja laulajan ura ovat kuitenkin istuneet mukavasti limittäin.

- Olen siitä kiitollinen työnantajalleni, että nämä on saatu luovittua yhteen.

Some tavoittaa kuulijat

Nina Kari palkittiin vuonna 2023 Liperin kunnan Vuoden kulttuuriteko -palkinnolla. Perusteluissa mainittiin muun muassa positiivisen kuntakuvan edistäminen, ahkera keikkailu ja laulukilpailuihin osallistuminen sekä aktiivisuus sosiaalisessa mediassa.

Ninan laulajasivulla Facebookissa on 12 000 seuraajaa, vaikka hän ei ole kasvattanut sitä tietoisesti. Tunnelmalliset kuvat keikoilta ja kotona kuvatut lauluvideot keräävät satoja ihastuneita tykkäyksiä ja kannustavia kommentteja.

- En ole markkinoinut itseäni isosti. Facebookin seuraajakunta on kasvanut itsekseen siinä sivussa ilman, että olen erityisesti tähdännyt siihen. Some on tärkeä alusta ja paljon minulla on siinä vielä käyttämättäkin. Olen perustanut tilin TikTokiin, mutta en ole tehnyt sinne vielä mitään sisältöä.

- Vanhempi iskelmä ja tanssimusiikki on itselleni ollut tärkeää ihan lapsesta lähtien, ja nykyään myös sosiaalisesta mediasta löytyy sitä vanhempaa ikäpolvea, joka kuuntelee tätä musiikkia. Toivottavasti nuoremmatkin löytäisivät suomalaisen iskelmämusiikin pariin. Lavatansseissa nuorempaa polvea ilahduttavasti jo näkeekin, Nina pohtii.

Nina Kari poseeraa vanhan puisen aitan edustalla.

Unelma omasta tangokonsertista toteutuu

Nina Kari kasvoi suomalaisen musiikin parissa pienestä pitäen, kun perhepiirissä kuunneltiin, soitettiin ja laulettiin iskelmää. Laulaminen, soittaminen ja tanssiminen ovat aina olleet elämässä läsnä myös esimerkiksi kansantanssiharrastuksen, peruskoulun musiikkiluokan ja konservatorion poikkihuiluopintojen kautta.

Tangomarkkinoihin pääsy oli pitkäaikainen haave. Pari vuotta sitten ovet aukenivatkin ja Nina eteni karsintoihin asti.

Tango on säilynyt sydämessä koko elämän mittaisena intohimona. Unelma omasta tangokonsertista on nyt toteutumassa, kun Nina järjestää yhdessä puolisonsa Harri Piiroisen kanssa Muista minua -tangokonsertin 6.10.2024 Ylämyllyn koululla.

Useita laulukilpailuja käynyt laulaja syttyy erityisesti konserteista ja laulukeikoista.

- Jo niiden itse suunnitteleminen ja toteuttaminen saa minut innostumaan. Paras palkinto on se, kun näkee yleisön tyytyväisenä, iloisena, nauravana ja herkistyvänäkin. Se on palaute, joka saa jatkamaan.

Yritystarinoissa haastatellaan liperiläisiä yrittäjiä, jotka ovat hyödyntäneet Lipertekin tarjoamaa yritysneuvontaa. Tutustu yritysneuvontaan Lipertekin sivuilla.

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute