Opetuksen painopisteet

Navigaatiovalikko

Opetuksen painopisteet sisältö

Opetuksen painopisteet

Joustava esi- ja alkuopetus, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä yrittäjyyskasvatus ovat perusopetuksen painopisteitä.

Joustava esi- ja alkuopetus

Joustavassa esi- ja alkuopetuksessa esikoululaisilla ja 1–2-luokkien oppilailla on yhteisiä oppitunteja tai -tuokioita, jotka ylittävät oppiaineiden ja vuosiluokkien rajat. Toimintaa ohjaavat esi- ja alkuopetuksen opettajat ja ohjaajat yhdessä.

Opetuksessa voidaan hyödyntää esimerkiksi taito- ja taideaineprojekteja, ulkoilua ja liikuntaa sekä draamaa. Tarkka toteutus vaihtelee kouluittain.

Peruskoululaiset arvioivat taitojaan yhdessä opettajien kanssa.

Tunne- ja vuorovaikutustaidot

Tunne- ja vuorovaikutustaidot on seudun perusopetuksen yksi yhteinen painopiste. Liperin kunnassa olemme lisänneet tätä varten yhden tunnin sekä ensimmäiselle että toiselle vuosiluokalle.

Tunnit sisältävät muun muassa kiusaamisen vastaisia teemoja, yhdessä tekemistä ja tunnetaitojen opettelua.

Yrittäjyyskasvatus

Yrittäjyyskasvatus on elämässä tarvittavien tietojen, taitojen ja valmiuksien oppimista.

Yrittäjyyskasvatus ei ole vain yrittäjäksi kasvamista, vaan kokonaisvaltaista asenteiden ja taitojen kehittämistä.

Yrittäjyyskasvatus auttaa oppilaita tunnistamaan omat luontaiset vahvuutensa ja toiveensa tulevaisuudelta. Rohkaisemme kokeilemaan uusia tapoja oppia. Painotamme itseohjautuvuutta, luovuutta, riskin- ja vastuunottoa, tulevaisuusorientaatiota sekä tekemisen kautta oppimista. Kannustamme vuorovaikutukseen ja toisilta oppimiseen.

Toiminnallisuus kuvastaa yrittäjyyskasvatusta hyvin. Parhaimmillaan yrittäjyyskasvatus on silloin, kun se yhdistetään työelämään, jolloin oppilaat pääsevät heti peruskouluaikana kokemaan työelämää ja näkemään, mitä työelämässä heiltä odotetaan.

Yrittäjyyspolku - Joensuun seudun yrittäjyyskasvatussuunnitelma

Opetuksen painopisteet katso myös nämä

Katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Päivitetty: Koululaiskuljetukset lukuvuonna 2019–2020

Koululaiskuljetukset lukuvuonna 2019–2020

Koululaiskuljetukset järjestetään tulevana lukuvuonna hyvin pitkälti viime keväisten reittien ja aikataulujen mukaisesti.

Päivitys 7.8.:

Teknisten ongelmien vuoksi koulukyytien aikatauluja ei ole saatu siirrettyä Wilmaan. Tällä hetkellä Wilmaan yritetään siirtää kuljettajien tietoja. Perjantaina 9.8. julkaistaan kunnan verkkosivuilla sekä Wilmassa perinteinen tiedotemuotoinen reittiaikataulu jos teknistä ongelmaa ei saada siihen mennessä ratkaistua.

Tulevan lukuvuoden koulukyytien suunnittelu on loppusuoralla. Viimeiset tarkennukset oppilaslistoihin ja kuljetusaikatauluihin tehdään elokuun alussa ja viikolla 32 oppilaan koulukuljetustiedot näkyvät Wilmassa, kohdasta lomakkeet -> koulukuljetustiedot.

Lomakkeet-kohta löytyy sinisestä yläpalkista kolmen pisteen takaa avautuvasta valikosta, mikäli se ei ole muutoin näkyvissä.

Wilmassa on jokaiselle päivälle kuljetuslukujärjestys, josta näkyvät auto ja kuljettajan yhteystiedot sekä aikatauluja. Tiedot saattavat hieman tarkentua lukukauden alkaessa. Joensuun seudun tai Elyn Waltti-busseilla kulkevilla oppilailla ei näy Wilmassa kuljetuksen aikataulua, vaan ne tiedot löytyvät kunnan nettisivuilta viikolla 32.

Huomioithan kuitenkin, että kuljetustiedot eivät näy Wilma-sovelluksen kautta, vain laajemmassa verkkoversiossa.

Kuljetuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa Riitta Lappalainen, riitta.a.lappalainen@edu.liperi.fi, 040 834 7185.

 

Rivi busseja kuvattuna sivusta keulat vierekkäin.

Lisätietoja:

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute