Wautot ovat kohtaamispaikkoina toimivia matkailuautoja, joissa nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät kohtaavat nuoria. Liperissä Wauton ratissa nähdään sekä kunnan että seurakunnan nuorisotyöntekijöitä ja hyvinvointipedagogi.
Aseman Lapset ry omistaa ja koordinoi neljän Wauton toimintaa, joiden lisäksi muutamilla paikkakunnilla on omia Wautoja. Järjestön omat autot on nimetty ja teipattu kissaeläimiksi. Tiikeri-Wauto aloittaa toimintansa 4.10. ja toimii Liperin alueella puolen vuoden ajan eli maalis-huhtikuun vaihteeseen.
- Toivomme, että nuorisotyö saa Wauton myötä lisää tunnettuutta. Haluaisimme nuorten kynnyksen madaltuvan, jotta he voisivat ottaa meihin yhteyttä aina, kun tarvitsevat aikuista rinnalle kulkemaan, koulunuorisotyöntekijä Miia Nivala pohtii.
Wautolla voidaan tavoittaa nuoria myös kylillä, sillä kaikki eivät pääse kulkemaan taajamiin, joista nuorisotyön tiloja löytyy. Vesivahingon vuoksi Liperin kirkonkylän nuorisotila ei ole ollut käytössä. Wautolla tullaan kohtaamaan nuoria säännöllisesti myös kirkonkylällä. Nuoria tullaan kohtaamaan Wauton kanssa myös koulujen välitunneilla, etsivässä nuorisotyössä ja onpa suunnitteilla myös nuorisovaltuuston vaaleihin liittyvä nuva-kiertue. Wauto liikkuu kahdesta kolmeen kertaa viikossa.
- Hienoa, että Wauto pääsee viemään nuorisotyötä Liperin alueella myös kauempana kylissä asuville nuorille. Liikkuvalla nuorisotyöllä edistetään alueellista yhdenvertaisuutta ja usein myös toimijoiden arjen yhteistyö vahvistuu, Walkers-autokoordinaattori Tuomo Kantele kertoo.
Aikuisia vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan mukaan toimintaan. Walkers-vapaaehtoistyön koulutukseen voi hakea ilmoittautumalla Miia Nivalalle tai Jenna Korhoselle (yhteystiedot alla).
Tiikerikuvioiseen Wautoon pääsee tutustumaan jo lauantaina 30.9. klo 12-14 Liperin koululla Liperin Leipäpäivä-tapahtuman yhteydessä.
Kuva: Aseman Lapset ry