Joensuun kaupungin tekemät metsän harvennushakkuut ovat ohi Pärnävaaran urheilukeskuksen ympäristössä.
Puutavaran kuljetus kuitenkin jatkuu 1-2 viikon ajan, minkä vuoksi Kinttupolkujen Yhdysreitti on vielä osittain suljettu. Suljetun kohdan voi ohittaa opastettua kiertoreittiä pitkin.
Asfalttirata on taas kokonaan käytössä. Vaikka rataa puhdistetaan tiheästi, tähän aikaan vuodesta radalle kertyy jatkuvasti puista tippuvia neulasia ja lehtiä.