Aamu- ja iltapäivätoiminta

Navigaatiovalikko

Ap- ja ip-toiminta sisältö

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta ovat leikkiä, liikuntaa, läksyjä ja lepoa sopivassa suhteessa.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan hakuun on tulossa muutoksia keväällä 2024 ja siksi haku viivästyy hieman. Ilmoittautuminen avataan huhtikuun aikana Daisyyn. Seuraa tiedotustamme.

Aamu- ja iltapäivätoiminta ovat mukavaa ja opettavaista ajanvietettä ennen ja jälkeen koulupäivän. Perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestämme Liperin, Mattisenlahden, Salokylän, Viinijärven ja Ylämyllyn kouluilla.

Iltapäivätoimintaa järjestämme 1–2-luokkien oppilaille ja muiden vuosiluokkien niille oppilaille, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

Aamutoimintaa järjestetään lapselle vain erityisestä syystä. Lapsi voidaan ottaa kunnan aamutoimintaan jos:

  • hänellä on seurantaa tai hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus, joka edellyttää jatkuvaa aikuisen valvontaa
  • aamutoiminnan järjestämiselle on moniammatillisen työryhmän puoltamat sosiaaliset syyt

Aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältö

Aamu- ja iltapäivätoiminta tukee kodin ja koulun kasvatustyötä, lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua sekä edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisee syrjäytymistä ja lisää osallisuutta.

Iltapäivätoiminnassa lapset pääsevät leikkimään, liikkumaan ja ulkoilemaan toisten lasten kanssa. Myös läksyjen tekemiselle sekä lepäämiselle ja rentoutumiselle on varattu riittävästi aikaa. Toimintaa ohjaa aina ammattitaitoinen henkilöstö.

Kannustamme terveellisiin elämäntapoihin ja opetamme myönteistä, vastuullista suhtautumista luontoon.

Iltapäivätoiminta voi sisältää myös koulujen hankkeisiin liittyvää tekemistä.

Aamu- ja iltapäivätoiminta Katso myös nämä

Katso myös nämä

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Kevätlukukauden ensimmäisellä viikolla useita altistumisia eri kouluissa

Kevätlukukauden ensimmäisellä viikolla useita altistumisia eri kouluissa

Koska sairastumisten ja altistumisten määrä on suuresti kasvanut, Liperin kunnan perusopetus ei enää tiedota jokaisesta altistumismahdollisuudesta kuntatasoisesti.

Liperin perusopetuksessa ja esiopetuksessa on kevätlukukauden ensimmäisen kouluviikon aikana tullut ilmi useita korona-altistumisia.

Mahdollisuus altistumiseen on ollut ainakin Ylämyllyn koulun kaikissa yksikössä ja esiopetuksessa, Viinijärven koululla sekä Liperin koululla. Osa altistumisista on tullut tietoon Siun soten kautta ja osa huoltajan ilmoituksen perusteella.

Koska sairastumisten ja altistumisten määrä on suuresti kasvanut, Liperin kunnan perusopetus ei enää tiedota jokaisesta altistumismahdollisuudesta kuntatasoisesti. Tiedottaminen kohdennetaan altistuneiden oppilaiden huoltajille sekä henkilökunnalle.

THL on linjannut, että oleskelu koronavirukseen sairastuneen kanssa samassa luokkahuoneessa tai vastaavassa tilassa varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksessa katsotaan pienen riskin altistumiseksi.

THL suosittelee, että sairastuneen kanssa samassa tilassa oleskelleille tiedotetaan mahdollisesta altistumisesta ja annetaan ohjeet seurata oireita. Jos oireita myöhemmin ilmenee, tulee jäädä pois varhaiskasvatuksesta tai lähiopetuksesta ja vapaaehtoisesti välttää kodin ulkopuolisia kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan.

Koronavirukselle mahdollisesti altistuneet oppilaat voivat jatkaa koulunkäyntiä normaalisti, mutta jos lapselle ilmaantuu koronaviruksen oireita, täytyy jäädä sairastamaan kotiin ja hakeutua koronanäytteeseen. Oireita tulee seurata 10 vuorokauden ajan. Altistuksen jälkeen mahdolliset oireet alkavat 1–10 vuorokauden sisällä, tavallisesti 5–6 päivää altistumisesta.

Koronaviruksen oireita ovat yskä, kuume, hengenahdistus, päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha, nenän tukkoisuus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kurkun karheus, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli.

Näytteeseen tulee hakeutua koronarokotteiden saannista huolimatta. Ajan voi varata Omaolo-palvelusta tai päivystysavusta p. 116 117.

Lisätietoja löytyy Siun soten ja THL:n verkkosivuilta:

Kertakäyttöisiä kasvomaskeja pöydällä pinossa

Lisätietoja:

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute