Kuntalaisten tarinat pääkuva

Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Paloaukeapäivä kuntalaistarina

Jyrinkylän uusi elämä

Entisen varuskunnan alueella eletään nykyään asuinalueen arkea. Paloaukeapäivänä kunnioitetaan alueen historiaa ja viedään perinnettä eteenpäin nuoremmille sukupolville.

Vanhempi mies on kumartunut paperisen kartan ääreen. Mies ja nainen katselevat vierestä. Koko joukko on kokoontunut vanhan tykin ympärille.

Kuva 1: Veijo Wälkky (oikealla) sijoittaa kartalle Jyri Martikaisen ja Outi Juurikaisen asuinpaikat.

 

Perjantai-iltapäivänä Paloaukealla käy hiljaksiin tasainen liikenne, kun vanhemmat hakevat lapsiaan päiväkodista. Rakennuksen seinässä lukeva ”sotilaskoti” muistuttaa menneestä.

Perjantaina 23.9.2022 vietetään Paloaukeapäivää, jonka tarkoituksena on muistella ja kunnioittaa entisen varuskunta-alueen historiaa. Viikkoa aikaisemmin tänne entiselle varuskunta-alueelle, nykyisen päiväkodin viereen ovat kokoontuneet varuskunnassa palvelleet Veijo Wälkky ja Erkki Pesonen sekä nuoremman sukupolven jyrinkyläläiset Outi Juurikainen ja Jyri Martikainen.

Kokoonpanosta kaksi muistaa, miltä näytti ”sotkun polulla” 1970-luvun alussa.

- Sama tuttu Paloaukea tämä on edelleen, Wälkky tuumaa katsellessaan tykkipuistosta aukenevaa maisemaa. Kentän kulmalta koivujen juurelta kulkee edelleen heinikkoon painunut polku.

Kyläyhdistyksen toiminta aktivoitumassa

Jyri Martikainen muutti perheineen Jyrinkylään 2008, Outi Juurikainen muutama vuosi myöhemmin 2014.

- Täällä luonto on lähellä ja harrastaa voi kaikenlaista, Pärnävaaraakin kehitetään. Palvelut ovat myös lähellä, samoin Joensuu. Kyllä tämä on parhaita paikkoja Liperissä, Martikainen kehuu.

Outi Juurikaisen toi Jyrinkylään puolison kaipuu maaseudulle.

- Asuimme kaupungissa, ja tämä oli meille sopiva kompromissi.

Molemmat ovat mukana Jyrinkylän kyläyhdistyksessä, jonka toimintaa olisi nyt tarkoitus aktivoida. Kesällä pidettiin kyläilta, jossa oli koolla parikymmentä henkeä kuulemassa asiaa muun muassa Jyrinkylän historiasta. Kyläyhdistys on järjestänyt myös lukupiiriä kirjaston kanssa yhteistyössä. Nyt on suunnitteilla lokakuulle kyläkokous, johon toivotaan runsaasti kyläläisiä koolle.

Toiveena on, että kyläyhdistys voisi tuoda kyläläisiä tutummiksi toisilleen.

- Olisi tarkoitus, että pikku hiljaa löytäisimme toimintamalleja ja ideoisimme porukalla, millaista toimintaa kyläläiset kaipaavat.

Asepalvelus toi Paloaukealle

Veijo Wälkyn toi Paloaukealle varusmiespalvelus vuonna 1970. Hän työskenteli varuskunnassa autopuolen kouluttajana 26 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä vuonna 1997.

Wälkky ja Pesonen ovat tuttuja vuosikymmenien ajalta. Pesonen aloitti palveluksessa 1974 vietettyään ensin vuoden YK-joukoissa Kyproksella. Tie vei Wälkyn lailla kuljetuspuolen kouluttajan tehtäviin.

Molemmat ovat aktiivisesti mukana Pohjois-Karjalan Tykistökillassa, Wälkky tällä hetkellä puheenjohtajana ja Pesonen varapuheenjohtajana.

Pesonen on syntynyt ja asunut koko ikänsä vanhassa Kestikievarin talossa Ylämyllyllä.

- Lapsena hiihdimme paljon, ja siksi olikin hauska käydä seuraamassa varuskunnan hiihtoharjoituksia. Siinä näki kouluttajia ja muuta toimintaa ja kiinnostus varuskuntaa kohtaan kasvoi, Pesonen muistelee.

Kolme miestä seisoo kivisen muistomerkin ympärillä.

Kuva 2: Veijo Wälkky ja Erkki Pesonen (keskellä) ovat tuttuja jo vuosikymmenien takaa varuskunnasta.

Koululaisetkin tutustuvat varuskunnan historiaan

Ylämyllyn varuskunta lakkautettiin 1996, minkä jälkeen entisen varuskunnan tienoille Ylämyllylle on rakentunut etenkin lapsiperheiden suosima Jyrinkylän asuinalue. Entisissä kasarmirakennuksissa toimii muun muassa Ylämyllyn koulu ja Paloaukean päiväkoti. Teiden nimet muistuttavat historiasta: Patteristontie, Kasarmitie, Alokaspolku…

- Onhan täällä enemmän koulukkaita kuin sotaväkeä aikanaan, Pesonen tuumii.

- Ja nyt kun Kononovinharju on kaavoitettu, niin lisää tulee, Martikainen lisää.

Pesosen ja Wälkyn mukaan entistä varuskunnan henkilökuntaa ja heidän lapsiaan on myös Jyrinkylän paluumuuttajien joukossa.

Historiaa ja perinnettä viedään eteenpäin Paloaukeapäivänä, jolloin alueen koululaisetkin pääsevät perehtymään entisen Paloaukean tapahtumiin ja varuskunnan toimintaan.

Pesonen nostaa vielä esille Jyrinkylän erinomaiset urheilumahdollisuudet, kuten hiihtoladut ja pyöräilyreitit. Siitä nouseekin mieleen lisää urheiluun liittyviä muistoja. Wälkky kertoo varuskunnan alueelle 1970-luvulla tehdystä kolmen kilometrin valaistusta ladusta.

- Se oli liikunnan kannalta edelläkävijä aikanaan, ja lupaa valaistulla ladulla sivakoimiseen kyselivät muutkin kansalaiset.

Nelikko on samaa mieltä siitä, että liikunta yhdistää ihmisiä täällä edelleen. Jalkapallokentällä on havaintojen mukaan kova käyttöaste, ja Outi tietää jalkapalloilun toimivan yhdistävänä tekijänä, jonka kautta lapset ja aikuiset löytävät uusia ystävyyssuhteita.

 

Paloaukeapäivä ja maanpuolustusjuhla perjantaina 23.9.2022 klo 9-14. Päivätilaisuus on avoin yleisölle. Lue lisää: https://www.liperi.fi/-/paloaukeapaiva-ja-maanpuolustusjuhla-jarjestetaan-ylamyllylla-23-syyskuuta-klo-9-14

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute