Uutiset pääkuva

Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Liperin ja Heinäveden yhteistyö ruuan ympärillä alkaa

Liperin ja Heinäveden yhteistyö ruuan ympärillä alkaa

Lähiruokaretki-hankkeessa luodaan yhteistyöverkostoja ja kootaan ruokamatkakohteiden kartta. Mukaan mahtuu vielä ruoka-alan yrityksiä!

Liperin ja Heinäveden kuntien ruokamatkailun yhteiskehittäminen polkaistiin käyntiin lokakuussa 2022, kun vuoden mittainen Lähiruokaretki -hanke käynnistyi. Liperistä mukaan toivotaan vielä ruoka-alan yrityksiä, jotka haluavat kehittää toimintaansa alla kuvatun mukaisesti ja tutustua laajemmin ruokamatkailun mahdollisuuksiin sekä alueen muihin toimijoihin.

Hankkeen toimenpiteillä pyritään vahvistamaan alueen matkailullista vetovoimaa ja tuomaan paremmin esiin jo olemassa olevia ruoka-alan toimijoita sekä paikallista ruokakulttuuria. Hankkeen aikana luodaan vahvempi yhteistyöverkosto ruoka-alan toimijoiden kesken ja kehitetään edelleen niiden ruokatuotteita ja -palveluita. Näistä ruokamatkailukohteista kootaan kartta, jonka avulla asiakkaiden on helpompi suunnitella ruokamatkansa alueella. Hanke huipentuu syksyllä 2023 yhteistyössä toimijoiden kanssa toteutettavaan sadonkorjuutapahtumaan.

Hankkeelle myönnettiin rahoitus kansallisessa harvaan asuttujen alueiden ruoka-, luonto-, kalastus- ja metsästysmatkailuhankehaussa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 112 370 euroa, josta tukiosuus on 90 prosenttia ja kuntien/yksityisen sektorin rahoitusosuus 10 prosenttia. Osallistujien maksettavaksi jää ainoastaan omavastuuosuus vapaaehtoisista tutustumismatkoista.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Liperin ja Heinäveden kuntien sekä ProAgria Itä-Suomen kanssa. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2022–30.9.2023.

Hanke käynnistyy nopealla aikataululla ja ensimmäinen tutustumisretki on tulossa jo marraskuun alussa. Yrityskohtaiset neuvonnat käynnistyvät myös jo tulevan kuukauden aikana, joten mukaan haluavien yritysten kannattaa olla yhteydessä projektikoordinaattoriin.

Seuraa hanketta:

Heinäveden kunnan logo     ELY-keskuksen logo    ProAgrian logo

Lähikuva kypsistä puolukoista mättäällä

Lisätietoja: