Kuntalaisten tarinat pääkuva

Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Liikuntaneuvonnan pienryhmä kuntalaistarina

Liikunnan iloa, ajatusten vaihtoa ja rupatteluseuraa

Jos kynnys lähteä liikkumaan yksin on korkea, niin vertaistuella se madaltuu.

Kaksi naista istuu vieretysten esiintymislavan reunalla, kädet kiedottuina polvien ympärille ja hymyilee iloisesti.

Kuva 1: Sari Enkamo (vasemmalla) ja Kirsi Nilmanen aloittivat liikuntaneuvonnan pienryhmässä syksyllä 2022.

 

Syksyllä 2022 Liperin kunnassa alkoi aivan uusi liikuntaneuvonnan toimintamuoto: liikuntaneuvonta pienryhmässä. Ensimmäisestä hausta mukaan lähti neljän hengen porukka. Ryhmä on käynyt syksyn mittaan kokeilemassa yhdessä valitsemiaan liikuntamuotoja terveysliikunnanohjaaja Mira Kostamon ohjaamana: porukalla on käyty sauvakävelemässä, kuntosalilla ja uimahallissa.

Marraskuisena iltana puolestaan kokoonnutaan viidenteen tapaamiskertaan Ylämyllyn koululle keskustelemaan ravinnosta ja unesta. Ja jottei tämäkään tapaaminen menisi pelkäksi istumiseksi, lopuksi otetaan jumppamatot esiin ja pidetään kehonhuoltotuokio.

Kirsi Nilmanen on innostunut ryhmän myötä Liprakan vesijumpista. Seuraakin on harrastukseen löytynyt sekä pienryhmästä että sen ulkopuolelta – puskaradio on nimittäin toiminut ja jumppiin ovat innostuneet mukaan kaverit ja kaverin kaverit.

”Tykkään Liprakan uimahallista, koska se on pieni ja rauhallinen. Siellä saa oman lepohetken työpäivän jälkeen”, Kirsi kehuu. ”Ja minusta kuntosalilla oli ennen tylsää, mutta nyt se olikin hauskaa, kun teimme kuntosalitreeniä kiertoharjoitteluna.”

”Jyrissä on kuntosalille yleisövuorojakin joka päivä”, Sari Enkamo lisää. Hän on intoutunut käymään kuntosalilla kahdesti viikossa. ”Uimahallissakin ehkä rupean käymään, vesijuoksu ainakin kiinnostaisi”, Sari miettii.

Naiset jumppaavat venytellen käsiään ylös ilmaan.

Kuva 2: Liikkuminen vapaa-ajalla tukee jaksamista aktiivisessa työssä, tietävät Sari ja Kirsi.

Vertaistuki kannustaa ylös ja ulos

Kynnys lähteä liikkumaan yksin on aika iso, tuumivat naiset yksissä mielin. Siihen pienryhmän vertaistuki on ollut omiaan.

Liikkuminen pitää fyysistä työtä tekevän Sarin kehon tehokkaassa työkunnossa. Myös operoidun olkapään vuoksi on tärkeää saada kuntouttavaa liikettä keholle. Vaikka taustalla on aktiivisia vuosia eri liikuntaharrastusten parissa, lasten myötä omat harrastukset jäivät ja korvaantuivat lasten harrastuksiin kuskaamisella.

Myös Kirsillä on aktiivinen työ, jossa askelia voi tulla päivässä 10 000.

”Fysioterapeutti kertoi, ettei se kuitenkaan ole samanlaista liikuntaa kuin lähteä vaikkapa luontoon kävelylle”, Kirsi toteaa. ”Ihan on ärsyttänyt välillä itseäkin, kun ei tule lähdettyä vaan katselee vain kodin ikkunasta aukenevaa maisemaa!”

”Parasta tässä ryhmässä on se, kun on niin kiva nähdä muita ja tehdä yhdessä. Vertaistuki pakottaa minun laiskan loivaa luonnettani liikkeelle”, Sari hymyilee. Uutena liperiläisenä hän on löytänyt ryhmästä uusia tuttuja. Housunkauluskin on kummasti löystynyt.

”Minulle saavutus on jo se, että olen lähtenyt liikkeelle. Tänäänkin olisin voinut ajatella, että eipä jaksa yksin lähteä”, Kirsi kuvailee. ”Parasta pienryhmään lähtemisessä on liikunnan ilo, ajatusten vaihto ja se että aina on kiva rupatella toisten kanssa.”

Enkamon ja Nilmasen mielestä ryhmätapaamisia olisi mukava vielä jatkaa pidempäänkin, mutta onneksi viestitellen voi edelleen sopia yhteisistä vesijumpista ja kuntosalikäynneistä. Tapaamisia on loppuvuodesta vielä yksi, ja sen sisällöksi päätettiin yhdessä tuumin kuntosalia ja vesiliikuntaa Liprakassa.

 

Haku seuraavaan liikuntaneuvonnan pienryhmään alkaa elokuussa 2023. Lue lisää: www.liperi.fi/liikuntaneuvonta

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute