Uutiset pääkuva

Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Kaikki yli 16-vuotiaat voivat jatkossa varata ajan koronarokotukseen

Kaikki yli 16-vuotiaat voivat jatkossa varata ajan koronarokotukseen

Siun sote tiedottaa, että koronarokotusryhmiä laajennetaan 3. heinäkuuta alkaen kaikkiin 16 vuotta täyttäneisiin.

Siun soten koronarokotukset ovat edenneet siihen vaiheeseen, että kaikki yli 16-vuotiaat voivat varata ajan koronarokotukseen lauantaista alkaen. Uusia aikoja tulee varattavaksi lauantaina 3.7. klo 12 ja maanantaina 5.7. klo 8.

Rokotettavan tulee olla täyttänyt 16 vuotta ennen rokotusaikaa. Tämä on huomioitava ajanvarauksessa, koska ajanvarausjärjestelmä mahdollistaa ajan varaamisen kaikille vuonna 2005 tai sitä ennen syntyneille. Koronarokotusta ei kuitenkaan saa antaa tällä hetkellä riskiryhmään kuulumattomille alle 16-vuotiaille.

Ajanvaraus

Aika koronarokotukseen varataan ensisijaisesti verkkoajanvarauksen kautta.

Ohjeet ja linkki ajanvaraukseen löytyvät Siun soten verkkosivuilta osoitteesta www.siunsote.fi/koronarokotukset. Maanantaisin klo 8–9 ajan voi varata myös puhelinajanvarauksen kautta numerosta 013 330 2131.

Uusia koronarokotusaikoja avataan varattavaksi viikolle 27 noin 4 500. Rokotteiden tasaisen menekin varmistamiseksi lauantaina avataan alkuviikon ajat ja maanantaina loppuviikon ajat.

- Mittava rokotusurakka on Pohjois-Karjalassa jo hyvällä mallilla. Vanhempien ikäluokkien rokotuskattavuudet ovat korkeita ja nuorempienkin ikäluokkien rokotuskattavuudet kasvavat tasaisesti. Toivottavasti innokkuus ottaa koronarokote jatkuu. Koronarokote antaa suojaa sekä itselle että läheisille, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen muistuttaa.

Siun sotessa koronarokotuksen ensimmäisen annoksen on saanut noin 97 000 ihmistä, mikä on 67 prosenttia yli 16-vuotiasta pohjoiskarjalaisista. Koronarokotteen tehosteannos eli 2. rokote on annettu tähän mennessä reilulle 31 000 pohjoiskarjalaiselle.

12–15-vuotiaiden riskiryhmään kuuluvien koronarokotukset

Siun sote on lähettänyt 24.6. sairauden perusteella riskiryhmään kuuluville 12–15-vuotiaille postitse kirjeen koronarokotuksista ja rokotusajan varaamisesta. Kirjeet on lähetetty Siun soten asiakas- ja potilastietojärjestelmässä olevien tietojen perustella.

Mikäli kirje ei ole saapunut viikon 26 loppuun mennessä ja kuulut riskiryhmään, koronarokotusaikaa voi tiedustella arkisin 5.–14.7. klo 10–15.30 numerosta 050 516 5864.

Lasten koronarokotusten riskiryhmät ovat samat kuin 16 vuotta täyttäneiden riskiryhmät. Lisätietoa lasten koronarokotuksista voi lukea THL:n sivuilta:

Riskiryhmään kuulumattomien 12–15-vuotiaiden koronarokotusten käynnistämisestä ei ole vielä valtakunnallista päätöstä. THL on ehdottanut rokotusten laajentamista myös riskiryhmään kuulumattomiin nuoriin. Päätöksen asiasta tekevät sosiaali- ja terveysministeriö ja valtioneuvosto. Siun sote tiedottaa asiasta, kun linjauksen rokotusten mahdollisesta laajentamisesta on tehty.

Rokotukset jatkuvat toistaiseksi nykyisissä rokotuspisteissä

Koronarokotuksia järjestetään tällä hetkellä Siun soten alueen jokaisessa kunnassa. Toistaiseksi rokotuksia jatketaan nykyisillä rokotuspisteillä, mutta rokotusten edetessä rokotuspisteiden määrää voi olla tarpeen tarkastella uudelleen.

Tämänhetkisen arvion mukaan heinäkuussa Pohjois-Karjalaan saapuu nykyistä vähemmän rokotteita, minkä vuoksi rokotusaikoja ei välttämättä voida tarjota kaikilla nykyisillä rokotuspisteillä.

Rokotuspisteitä on syytä tarkastella myös rokottamattomien henkilöiden määrän mukaan. Jo tällä hetkellä rokotusaikojen menekki osassa kunnista on hidasta, kun taas Joensuussa ja lähikunnissa vapaat rokotusajat menevät yhä hetkessä.

Siun sote pyrkii edelleen siihen, että tehosterokotteet annetaan samalla rokotuspisteellä, missä 1. rokoteannos on annettu. Yllättävien resurssihaasteiden vuoksi joitakin tehosterokoteaikoja on jouduttu poikkeuksellisesti siirtämään toiselle rokotuspisteelle.

Mikäli muutoksia joudutaan tekemään, on Siun sote yhteydessä henkilöihin, joita mahdolliset muutokset koskevat.

Rokoteruisku hoitajan kädessä