Navigation Menu

Навигационная цепочка

Vuoden liikuttajat, sisältö

Vuoden liikuttajat Liperissä

Liperissä nimetään vuosittain Vuoden Liikuttaja edellisen vuoden aikana liikuntatoiminnassa ansioituneelle liperiläiselle toimijalle tai yhdistykselle. Nimetty henkilö tai yhdistys palkitaan Pohjois-Karjalan Liikunnan järjestämässä Sporttigaalassa tammikuussa. Lisätietoja antaa Raimo Piiroinen, p. 0400 678 799, raimo.piiroinen@liperi.fi.

 

Palkitut Vuoden Liikuttajat Liperissä:

2017 Janne Kivelä
Janne Kivelä on ollut avainhenkilö urheiluseurojen yhteistoiminnan kehittämisessä Liperissä. Hän on omalla toiminnallaan saanut aikaan yhteistyössä koulujen kanssa monia lasten liikuntakerhoja. Seurat ovat tarjonneet taajamakoulujen jokaiselle luokka-asteelle liikuntaa yhtenä iltapäivänä viikossa. Tällä uudella yhteistyöllä on saatu liikunnan pariin erityisesti vähänlaisesti liikuntaa harrastavat lapset.

2016 Arto Mononen ja Ylämyllyn Yllätyksen junioritoiminta

2015 Teemu Pietarinen ja Liperin frisbeekenttä

2014 Ikiliikkujat ja ryhmän vetäjät Viljo Kettunen ja Kalevi Leppänen

2013 Riitta Turunen

2012 Liperin koulun joukkue Taisto liikuntakampanjan Suomen mestarit Ilona Saastamoinen, Jonne Wälkky, Akseli Damski, Iina Pulkkinen ja opettaja Sari Sjöblom

2011 Viinijärven Urheilijoiden pesiskoulutoiminta ja Eeva Parviainen

2010 Hennariikka Virtanen ja ViU:n Like hanke

2009 Liperin Hiihtoseura ry

2008 Iisakki Ratilainen

2007 Tuula Martiskainen

2006 Viinijärven Urheilijoiden pesäpallojoukkue

2005 Liperin Lavatanssijat ry

2004 Pentti Huikuri

2003 Jaakko Hirvonen

2002 Ylämyllyn Yllätys

Публикатор

Raimo Piiroinen

Vapaa-aikasihteeri
0400 678 799
raimo.piiroinen@liperi.fi
Koivutie 4, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute