Hankkeet ja kehittäminen alisivun pääkuva

Navigation Menu

Навигационная цепочка

Hankkeet sisältö

Hankkeet ja kehittäminen

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti muun muassa erilaisten hankkeiden kautta.

Poprasus

Poprasus-hanke tutkii yhdessä ruokapalvelun ja koulujen opetustoimen kanssa, miten kasvisruoan houkuttelevuutta voidaan lisätä kouluruokailussa. Otamme oppilaat mukaan kouluruokailun kehittämiseen tekemällä heille tyytyväisyyskyselyjä ja rakentamalla yhdessä ruokalistoja ja reseptiikkaa. Samalla oppilaat perehtyvät eri oppiaineissa kestäviin elintapoihin. Poprasus-hankkeen on käynnistänyt Suomen ympäristökeskus.

Yhteistyö oppilaiden kanssa

Keräämme kirjallista palautetta kouluruoasta joka toinen vuosi sekä ruokapalveluiden omana toimintana että Poprasus-hankkeen kautta. 

Asiakastyytyväisyyskyselyjen ja yhteisten tapaamisten kautta pyrimme yhteisymmärrykseen siitä, mitä on hyvä kouluruoka: se maistuu syöjälleen mutta on samalla kestävien periaatteiden mukaista, ravitsemuksellisesti oikeanlaista ja sekä taloudellisesti että toiminnallisesti hyvä toteuttaa. 

Oppilaiden toiveruokaviikkoja järjestämme vuosittain.

Kouluruokadiplomit

Ammattikeittiöosaajat ry on myöntänyt 8.12.2017 kouluruokadiplomit uudestaan Viinijärven koulun, Liperin koulukeskuksen ja Ylämyllyn Jyrin ruokalan kouluruokailuille. Diplomit ovat vuodelta 2013.

Pyrimme saamaan myös kyläkouluihimme kouluruokadiplomit ja yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa päiväkoteihimme Makuaakkoset-diplomit.

Lähiruoka

Lähiruoka on meille Liperin ruokapalveluissa tärkeää. Vähintään 20 prosenttia käyttämistämme elintarvikkeista tulee oman maakunnan toimittajalta tai tuottajalta. Esimerkiksi tuoreen leivän päätoimittaja on Pielispakari Nurmeksesta, kasvikset ja juurekset tulevat suurelta osin Jaakkolan tukusta Ylämyllyltä ja lohi kiusauksiin ja keittoihin Nurmeksen Kalalta. Jauhelihakeittojemme jauheliha on luomunautaa Polvijärveltä.

Huomioimme lähituotannon ja luomun, kun suunnittelemme uusia reseptejä ja ruokalistoja. Ruokapalvelujen hankinnat on kilpailutettu Pohjois-Karjalan hankintatoimessa. Uusi sopimuskausi alkoi 1.8.2015. Lihan, lihavalmisteiden ja valmisruuan sekä perunoiden ja juuresten hankintasopimukset kilpailutetaan uudestaan kevään ja kesän 2018 aikana. Niiden uusi sopimuskausi alkaa 1.10.2018. Liperin kunnan oma ruokapalvelupäällikkö toimii elintarvikekilpailutusten asiantuntijaryhmässä.

Lue artikkeli "Ruokaa läheltä" Maakaistan sivuilla. 

Публикатор

Maarit Määttä

Ruokapalvelupäällikkö
040 563 8138
maarit.maatta@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute