organisaatio pääkuva

Navigaatiovalikko

Organisaatio sisältö

Liperin kunnan organisaatio

Kunnan johtaminen jakautuu poliittiseen ja ammattijohtamiseen. Kunnan poliittisia toimielimiä ovat valtuusto, kunnanhallitus, lautakunnat ja jaostot.

Lisäksi kuntalaisten vaikuttamiskanavina ovat ikäihmisten-, vammais- ja nuorisoneuvostot, lapsiparlamentti sekä mökkiläistoimikunta.

Liperin kuntakonsernia johtaa kunnanjohtaja.

Kaaviokuvana Liperin kunnan organisaatiorakenne

Avaa tästä organisaatiokaavio korkeammalla kontrastilla (linkki aukeaa uuteen välilehteen) 

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperin kunnan vuoden 2018 tilinpäätös

Liperin kunnan vuoden 2018 tilinpäätös

Liperin kunnan tilinpäätös oli kuudennen kerran perättäin ylijäämäinen. Tilikauden 2018 ylijäämäksi muodostui 1,1 miljoonaa euroa. Kumulatiivista ylijäämää on tällä hetkellä noin 5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2017 toteutetun organisaatiomuutoksen myötä vuosi 2018 on edelleen ollut aktiivista ajattelutapamme muokkaamista hyvinvoinnin, elinvoiman ja osallisuuden osa-alueilla. Yhteistyö yhdistysten, järjestöjen, seurakuntien ja yrittäjien kanssa on kehittynyt monipuoliseksi kumppanuudeksi, yhdessä tekemiseksi ja yhteisen näkyvyyden edistämiseksi.

Elinvoima

  • Kauppakeskus Mylläri ja Ylämyllyntien peruskorjaus valmistuivat
  • Uusia tuotannollisia työpaikkoja syntyi lähes sata
  • Elinkeinopalvelut uudistettiin, käynnistettiin yritysneuvojan rekrytointi
  • Loppuvuodesta hankittiin maaalueita Honkalammelta
  • Työttömyysaste jatkoi laskuaan, työllisyyspalveluihin panostettiin lisää
  • Asukasluvun lasku onnistuttiin pysäyttämään (1 henkilö)

Hyvinvointi

  • Varhaiskasvatukseen avattiin uusia ryhmiä ja henkilöstöresurssointia vahvistettiin.
  • Ala ja yläkoulun hankesuunnitelmat valmistuivat ja arkkitehtisuunnittelu käynnistyi
  • Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma toteutettiin yhteistyössä Siun soten ja muiden toimijoiden kanssa
  • Lapsi ja perhepalveluiden (lape) kehittämistyö jatkui, kohtaamispaikka KOTA avattiin marraskuussa
  • Oppilaiden tukipalvelujen järjestämistä ohjaava Tuen käsikirja valmistui
  • Paikallisen neuvottelukunnan toiminta muodostui systemaattiseksi ja on herättänyt kiinnostusta myös muissa kunnissa
  • Henkilöstön hyvinvoinnin edistämiseksi laadimme työnantajalupauksen
  • Uimahalli Liprakka päätettiin avata syksyllä 2019

Osallisuus

  • Asukasiltoja pidettiin eri taajamissa kaikkiaan kahdeksan. Illoissa koottiin muun muassa kehittämisesityksiä, joita voidaan jatkossa työstää esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin menetelmin.
  • Nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja ikäihmisten neuvosto esittäytyivät ja esittelivät toimintaansa niin valtuustolle kuin hyvinvointilautakunnalle.
  • Vuoden 2018 tapahtumia olivat muun muassa Uuden Vuoden avaus, Talvirieha, Vapputapahtuma, MM Voimamieskilpailu, palveluskoirien PM-kilpailu ja veto- ja heittouistelun SM-kilpailut.
  • Kunnan verkkosivut uudistettiin ja kunnan palveluja tehtiin näkyviksi eri kanavissa.

Nostoja tilinpäätöksen tunnusluvuista:

  • Toimintakate heikkeni 1,8 %, eli kunnan nettomenot kasvoivat 1,1 miljoonaa euroa.
  • Verotulot jäivät 0,5 miljoonaa euroa vuoden 2017 tasosta
  • Valtionosuudet laskivat 0,2 miljoonaa euroa
  • Kumulatiivinen ylijäämä ylitti 5 miljoonan euron tason
  • Liperin kunnan lainakanta kasvoi vain 25 €/asukas, ollen 2 753 €/asukas
  • Konsernin lainakanta aleni hieman, ollen 4 050 €/asukas
  • Vuosikate kattoi selvästi poistot

 

Liperin kunnan tilinpäätöksen 2018 tunnuslukuja

 

 

Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 25.3.2019, jonka jälkeen se annetaan tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle. Valtuustoon tilinpäätös tulee käsiteltäväksi toukokuun lopulla.

Liperin kunta kiittää koko henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä hyvästä tilinpäätöksestä.

Puinen puheenjohtajan nuija pöydällä.

Lisätietoja:

Yhteystiedot

Hannele Mikkanen

Kunnanjohtaja
 0400 139 989
hannele.mikkanen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Terttu Sarkkinen

Hallintopäällikkö
 040 761 1055
terttu.sarkkinen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Pellervo Hämäläinen

Talousjohtaja
 050 464 6663
pellervo.hamalainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute