Koulun aloittaminen pääkuva

Navigaatiovalikko

Koulun aloittaminen sisältö

Koulun aloittaminen

Koulun aloittaminen on tärkeä vaihe lapsen elämässä.

Pienten koululaisten aloittaessa koulupolullaan on tärkeää, että yhteistyö kodin ja koulun välillä lähtee heti hyvin käyntiin. Koulujemme henkilökunta tukee kaikin keinoin kodin kasvatusvastuuta, ja myös kodin tuki koululle on yhtä tärkeää.

Kouluympäristö tapoineen ja toimintoineen saattaa olla lapselle vieras, vaikka esioppilaat ovat jo tehneetkin yhteistyötä koulun kanssa. Sopeutuminen koulutyöhön vaatii oman aikansa. 

Esi- ja alkuopetus toimivat yhteistyössä kaikissa kuntamme kouluissa. Takaamme lapsille turvallisen oppimisympäristön ja huomioimme lapsen yksilölliset tarpeet ja valmiudet heti koulupolun alkuvaiheessa.

Oppimiseen pitää kuulua iloa!

Pätevät opettajat ja ohjaajat

Meillä opetuksesta ja kasvatuksesta vastaavat aina alansa ammattilaiset eli pätevät opettajat ja ammattitutkinnon suorittaneet koulunkäynninohjaajat. Arvostamme kehittämistä ja kehittymistä, ja tarjoamme henkilöstöllemme jatkuvasti täydennyskoulutusta seudullisena yhteistyönä.

Olemme myös mukana useissa hankkeissa, joiden kautta kehitämme toimintaamme.

Oppilas aktiivisena oppijana

Opetuksen tavoitteena on laaja-alainen osaaminen eli tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus.

Opetus perustuu oppilaan omaan aktiiviseen rooliin ja vuorovaikutukseen.

Vuosittain opetukseen kuuluu ilmiöpohjaisia oppimiskokonaisuuksia, jotka ylittävät oppiaineiden rajat.

Korostamme positiivista pedagogiikkaa ja vahvuuksiin perustuvaa oppimista.

Oppivelvollisuuden valvonta

Oppivelvollisuutta laajennettiin 1.8.2021. Tavoitteena on, että kaikki nuoret suorittavat toisen asteen tutkinnon. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon. Ensimmäisen tutkinnon suorittaminen on oppivelvolliselle maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin hän täyttää 20 vuotta.

Perusopetuksen päättävillä nuorilla on näin velvollisuus hakea toisen asteen tai nivelvaiheen koulutukseen. Perusopetuksen järjestäjä ohjaa nuoria hakeutumisessa ja valvoo, että oppivelvollinen aloittaa opintonsa.

Lisäohjausta annetaan, jos nuori ei saa opiskelupaikkaa yhteishaussa. Käytännössä tätä ohjausta antavat yläkoulun opinto-ohjaajat tai muut ohjauksesta vastaavat henkilöt.

Jos oppivelvollinen vielä kesän jälkeen on ilman opiskelupaikkaa, ei aloita opintojaan tai keskeyttää aloittamansa opinnot, ohjaus- ja valvontavastuu siirtyy perusopetuksen tai koulutuksen järjestäjän ilmoituksen perusteella nuoren asuinkunnalle.

Tässä vaiheessa kunnan nimeämä koordinoiva opinto-ohjaaja (Valpas-kuntavalvoja) yhteistyössä tarvittavan verkoston kanssa ohjaa nuorta tarkoituksenmukaiseen koulutukseen ja/tai tuen piiriin. Tarvittaessa asuinkunta osoittaa oppivelvolliselle opiskelupaikan.

Liperin kunnassa oppivelvollisuuslain mukaisesta asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuun toteutumisesta vastaava Valpas-kuntavalvoja on opinto-ohjaaja Aila Määttänen, p. 040 630 6051, aila.maattanen@edu.liperi.fi.

Uutisen lisäys (ylläpito)

angle-left Liperissä harvinainen tilanne ─ kaksi kouluhanketta kerralla

Liperissä harvinainen tilanne ─ kaksi kouluhanketta kerralla

Liperin kunnassa ollaan ainutlaatuisessa tilanteessa: olemme päässeet toteuttamaan kahta suurta kouluhanketta samanaikaisesti. Ylämyllylle rakennetaan kunnan ainoa yläkoulu, ja kirkonkylän koulukeskus saneerataan alakouluksi.

Molempien kouluhankkeiden suunnittelijat valittiin hankesuunnitelmien pohjalta tehdyn kilpailutuksen perusteella.

Alakoulun arkkitehdiksi valittiin Arkkitehtuuritoimisto Heimo Varis Oy, rakennesuunnittelusta vastaa A-Insinöörit Suunnittelu Oy, LVIA-suunnittelusta Insinööritoimisto Jormakka Oy ja sähkösuunnittelusta Sähköinsinööritoimisto SHS Oy.

Yläkoulun arkkitehdiksi puolestaan valittiin Arkkitehtitoimisto Esa Piirainen Oy, rakennesuunnittelijaksi Ko-Rak Palvelut Oy, LVI-suunnittelijaksi Insinööritoimisto Jormakka Oy, sähkösuunnittelijaksi Sähköinsinööritoimisto Kemppinen Oy ja automaatiosuunnittelijaksi Granlund Oy.

Pajapäivässä suunniteltiin koulua yhdessä käyttäjien kanssa

Hankeryhmä on nimennyt alakoulun ”Kirkonkylän kouluksi” ja yläkoulun ”Liperin yläkouluksi”. Kirkonkylän koulun ensimmäinen suunnittelukokous pidettiin 18.10. Kokouksessa sovittiin suunnittelun aikataulusta luonnossuunnitelmien hyväksymiseen asti. Luonnokset viedään 15.1.2019 elinympäristölautakunnalle, mistä ne menevät kunnanhallitukseen ja lopulta valtuuston hyväksyttäviksi 28.1.2019. Koulun on määrä alkaa uusissa tiloissa syksyllä 2020.

Jo hankkeen alkuvaiheessa mietitimme, kuinka koulun käyttäjät saadaan mahdollisimman laajasti osallistumaan koulun suunnitteluun ja koulu saadaan käyttöön myös varsinaisen kouluajan ulkopuolella. Käyttäjien osallistamiseksi pidettiin 30.10. pajapäivä, johon kutsuttiin kaikki suunnittelijat, hankeryhmä ja iso osa koulun tulevia käyttäjiä. Arkkitehti oli laatinut hankesuunnitelman pohjalta alustavan luonnoksen, joka toimi ideoinnin pohjana.

Arkkitehti laati pajapäivässä saadun palautteen perustella kolme erilaista luonnosta, joita kommentoitiin käyttäjien toimesta uudestaan. Tämän palautteen perusteella arkkitehti laati uuden luonnoksen seuraavaa suunnittelukokousta varten.

Kirkonkylän koulun pohjaratkaisu niin uudisrakennuksen kuin käyttöön jäävien tilojen osalta on jo varsin pitkälle mietitty. Seuraava Kirkonkylän koulun suunnittelukokous on sovittu pidettäväksi 20.12.2018.

Vaikka hanke näyttää etenevän hyvässä myötätuulessa, myös haasteita riittää. Eniten päänvaivaa aiheuttavat väistötilat. Remontin yhteydessä iso osa nykyistä koulua puretaan pois, eivätkä tilat näin ollen ole remontin aloittamisen jälkeen koulun käytettävissä. Tällä hetkellä osa koulusta toimii väistötiloissa, ja ennen kuin koulun remontointi voidaan aloittaa, pitäisi lopuillekin toimille ratkaista väistötilat. Ainoaksi toteuttamiskelpoiseksi vaihtoehdoksi näyttää jäävän väistötilojen lisääminen koulun ympäristöön.

Kirjastoa kaavaillaan yläkoulun tiloihin

Myös Liperin yläkoulun ensimmäinen suunnittelukokous on pidetty ja vastaavanlainen pajapäivä sovittu pidettäväksi 19.12.2018. Tähänkin pajapäivään arkkitehti on parhaillaan laatimassa ensimmäistä luonnosta.

Ylämyllyllä tila-asiat ovat eläneet kesän ja syksyn aikana. Kirjasto, varhaiskasvatus sekä nuoriso- ja vapaa-aikatoimi ovat hakeneet paikkaansa niitä edelleenkään löytämättä. Tilannetta vaikeuttaa myös Lipertekin ilmoitus ajaa Yritystalon toiminnot alas kesään 2019 mennessä.

Muutosten seurauksena kirjastoa on suunniteltu sijoitettavaksi Liperin yläkoulun kanssa samoihin tiloihin. Hankesuunnitelman mukaan yläkoululle oli alun perinkin tulossa nuorisotoimen tilat, mutta kirjastoa siinä ei ole aikaisemmin huomioitu. Kirjaston sijoittuminen koululle aiheuttaa omat haasteensa suunnittelulle lähinnä logistiikan ja pihasuunnittelun osalta. Kirjaston täytyy olla kaikkien käytössä auki olleessaan, joten se tarvitsee oman parkkipaikkansa, jotka eivät saa vaarantaa koulupihan turvallisuutta.

Liperin yläkoulun luonnokset tulevat valtuuston hyväksyttäviksi 29.4.2019. Samassa yhteydessä hyväksyttäväksi tulee tarkennettu kustannusarvio sekä liikuntasalin koko, joko 600 m² tai 900 m². Tavoitteena on, että yläkoulu voi aloittaa toimintansa uusissa tiloissa syksyllä 2021.

Lisätiedot

Yhteystiedot

Riitta Lappalainen

Hyvinvointijohtaja
 040 834 7185
riitta.lappalainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Henkilökuva

Riina Sorsa

Toimistosihteeri
 040 674 2820
riina.sorsa@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

Maija Niemeläinen

Hallintosihteeri
 050 407 9575
maija.niemelainen@liperi.fi
Varolantie 3, 83100 Liperi

SOME painikkeet

 

Sivu arviointi ja palaute