Kuntalaisten tarinat pääkuva

Navigation Menu

Asset Publisher

angle-left Varhaiskasvatustarina

Leikki sujuu Liperissä

Janika ja Mika Kinnusen Luca-poika viihtyy päiväkodissa Viinijärvellä. Kotona käydyn aloituskeskustelun ja päiväkotiin tehdyn tutustumiskäynnin jälkeen hoidossa aloittaminen kävi pehmeästi.

2-vuotias Luca esittelee lego-mopoa kyläilijöille kotonaan Liperin Viinijärvellä. Puhelias poika kommentoi mielellään myös puheenaiheena olevaa liperiläistä varhaiskasvatusta ilmeisen tyytyväisenä.

Luca aloitti päiväkodissa tammikuussa 2018 ollessaan vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen.

– Luca otti asian tosi hyvin, ja päiväkodissa kaikki on mennyt täydellisesti. Luca on saanut paljon kavereita, ja hoitajat ovat aivan ihania, äiti Janika Kinnunen kertoo iloisena.

Päiväkodissakin on hienoja leluautoja, joilla saa hyvät leikit aikaiseksi ja jo aiemmin hoidossa aloittanut tuttu kaveri on myös samassa päiväkodissa, ilmenee Lucan puheista äidin täydentämänä.

Yhteys lähiaikuiseen syntyi heti

Päiväkotipaikan haku Liperistä kävi Janika Kinnusen mukaan sujuvasti. Kun hakemus oli toimitettu, tuli kunnasta soitto, että Lucalle olisi tarjolla paikka Viinijärven päiväkodista. Kinnunen sopi hoidon aloituskeskustelun kotiin, ja Lucan lähiaikuiseksi nimetty Satu tuli Kinnusille käymään.

– Kotikäynti oli mielestämme tosi hyvä juttu. Koin itse sen tärkeäksi, että hoitajalle ja lapselle syntyy alusta alkaen läheinen suhde. Vaikka Luca on muutenkin avoin lapsi, huomasimme, miten Satun ja Lucan välille syntyi heti yhteys. Luca esitteli paikkoja ja leikki Satun kanssa, ja Satu pääsi tutustumaan Lucaan ja näki hänen toimintatapojaan kotona, Janika Kinnunen kertoo.

Pian aloituskeskustelun jälkeen Janika ja Mika Kinnunen kyläilivät Lucan kanssa päiväkodissa ja tutustuivat ihmisiin ja paikkoihin.

– Käynti oli todella mukava ja siitä jäi hyvä fiilis minulle ja Mikalle. Luca alkoi heti leikkiä toisten lasten kanssa ja tutustui rohkeasti. Käynnin jälkeen oli helppo tehdä päätös, että tämä on se oikea paikka, Janika kertoo.

Rauhallinen Viinijärvi sopii lapsiperheelle

Kesäkuun alussa ensimmäisestä hoitopäivästä on kulunut noin puoli vuotta. Perhe on erittäin tyytyväinen hoitoon ja hoitopaikkaan.

– Kaikki sujuu oikein hyvin: ilmapiiri on avoin, yhteyttä on helppo pitää ja tiedonkulku pelaa. Kasvunkansio on myös hyvä juttu, sillä siellä kerrotaan viikottain kaikki kuulumiset ja sinne tulee myös valokuvia. Hoitoajat on helppo ja nopea ilmoittaa netissä.

Viinijärvellä reilut kaksi vuotta asunut perhe viihtyy rauhallisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä. Päiväkoti on aivan kodin lähellä Viinijärven keskustassa. Ainoat toiveet koskevat päiväkodin pihaa, jonne olisi mukava saada enemmän aktiviteetteja pikkulapsille, ja ehkä tulevaisuudessa lasten ollessa isompia he saattavat kaivata lisää harrastusmahdollisuuksia.

– Olen itse asunut ison osan lapsuudestani maalla, ja mieheni kanssa halusimme kasvattaa lapset pienellä kylällä, poissa kaupungin hulinasta. Viinijärvi on tosi ihana paikka. Ihmiset ovat mukavia ja muita lapsiperheitä on helppo lähestyä. Yhteishenkeä täällä Viinijärvellä on tosi paljon. On sellainen halu toimia yhdessä ja pitää kyläyhteisö elävänä, Kinnunen kuvailee.

SOME painikkeet

Sivu arviointi ja palaute